Vartin kävely piristää aivotyöläistä

Tunnin yhtäjaksoisen istumisen jälkeen pitäisi jo nousta, koska liikkuminen lisää heti aivojen verenkiertoa ja aktiivisuutta. Paikallaan ollessa verenkierto aivoihin vähenee, mikä haittaa kognitiivisia prosesseja.

Varttitunninkin liikunnalla on hyviä vaikutuksia, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Tomi Mäki-Opas.

Hän korostaa, että nimenomaan arjen liikkuminen on terveyden kannalta tärkeää. Edes aktiivinen urheilu ei auta, jos päivän on paikallaan.

- Minua ei yllätä, että koulussa työrauha säilyy paremmin, kun ei istuta pulpettien ääressä. On hienoa, että työpaikoilla ja kouluissa on viime aikoina herätty tällä tavalla uudistamaan toimintatapoja.

Esimerkiksi Kaarinan kaupungin taloushallinnossa kehityskeskustelut hoituvat kävelylenkin lomassa.

- Kävelemme ensin noin tunnin, ja käytämme toisen tunnin läpi käytyjen asioiden kirjaamiseen pöydän ääressä. Tuntuu, että sellaisetkin ihmiset, jotka eivät pöydän ääressä juuri puhu, avautuivat kävellessä enemmän, kertoo Kaarinan kaupungin laskentapäällikkö Merja Uuttu.

Uuttu ja yksikössä työskentelevä pääkirjanpitäjä Teija Hänti kertovat, että kävelyn aikana puhe pulppuaa aivan toisella tavalla kuin pöydän ääressä.

- Tuntuu, että kävelyllä myös tunnelma on erilainen, kun ei olla niin virallisesti, Hänti sanoo.

Turussa Pääskyvuoren koulussa kaksi luokkaa päätti luopua viime vuoden lopulla pulpeteistaan. Kolmatta luokkaa opettava Katariina Asikainen kertoo, että ensin pulpetit vähennettiin puoleen ja lopulta ne poistuivat oppilaiden käytöstä kokonaan.

Nyt Asikaisen oppilaat saavat valita itse työskentelypaikkansa ja vaihtaa paikkaa vapaasti päivän ja myös tunnin mittaan.

- Työrauha on selvästi lisääntynyt tunneilla. Lisäksi erilaisia opetusmetodeja on helppo käyttää, kun ryhmien ja parien muodostaminen on vaivatonta.

Asikaisella ei ole myöskään perinteistä opettajanpöytää, vaan hän säilyttää tavaroitaan oppilaiden tapaan hyllyillä.