Vasenkätinen saattaakin olla "valevasuri"

Kätisyys tavataan usein määritellä vain kirjoituskäden perusteella, mutta jos ihminen hoitaa osan tarkkuutta vaativista asioista toisella ja osan toisella kädellä, häntä tulisi kutsua molempikätiseksi eli ambidekstraksi.

–On olemassa erilaisia kriteeristöjä. Testasin yhtä, ja siinä luetelluista yhdeksästä asiasta tein kaikkea muuta paitsi kirjoittamista oikealla kädellä. Heitän esimerkiksi palloa oikealla kädellä, ja sillä käytän myös puukkoa, saksia ja tietokoneen hiirtä, kertoo professori Eero Castrén Helsingin yliopiston neurotieteen tutkimuskeskuksesta.

Castrén on itsekin vasenkätinen, mikäli määrittävänä tekijänä on kynän pitäminen.

Lue lisää vasenkätisyydestä Savon Sanomien Tiede-sivulta maanantaina 12.8.