Veljekset riitelivät rahasalkusta - vanhempi kuoli

Veljesten välinen riita johti vuonna 1944 syntyneen miehen kuolemaan Vesannolla.

Vuonna 1948 syntynyt viitasaarelainen mies oli mennyt tiistaina Vesannolle vanhemman veljensä luokse. Nuoremmalla oli mukanaan viinaa, joita he joivat illan ja yön aikana, ja salkku, jossa oli vähäinen summa rahaa.

Jossain vaiheessa yötä nuorempi oli vihastunut, sillä rahasalkku oli hävinnyt, ja hän syytti sen katoamisesta veljeään. Alkoi käsirysy, jossa vanhempi veljistä sai päähänsä vammoja.

- Mies on kertonut, että molemmat löivät toisiaan, mutta vammat viittaavat siihen, että se on ollut enemmän toispuoleista. Toisella oli mustelmia ja toisella päässä vammoja, kertoo rikoskomisario Harri Pöysti Pohjois-Savon poliisista.

- Todellisuudessa salkkukaan ei hävinnyt. Se ei ollut osunut humalaisten silmään.

Asuntoon menossa ollut kotisairaanhoitaja hälytti poliisit paikalle keskiviikkoaamuna.

Poliisipartio löysi vesantolaisen asunnostaan huonossa kunnossa. Hänet vietiin KYSiin, jossa hän menehtyi juhannusaattona.

Vuonna 1948 syntyneen viitasaarelaisen miehen todennäköisin syin törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta. Alustavasti mies on tunnustanut teot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Juhannusviikolla kaksi rahaan liittynyttä veljessurmaa