Verkkouutiset: Uuden vaihtoehdon Lohela toivoo Niinistön jatkavan presidenttinä

Uusi vaihtoehto -ryhmään perussuomalaisista siirtynyt eduskunnan puhemies Maria Lohela kertoi sunnuntaina Verkkouutisille allekirjoittaneensa Sauli Niinistön kannattajakortin.

Lohela toivoisi Niinistön jatkavan presidenttinä, sillä hänen mielestään Niinistö on osoittautunut hyväksi työssään.

– Totta kai presidentti Sauli Niinistölläkin on sellaisia (ihmisiä), jotka häntä kritisoivat, ja toisaalta sellaisia, jotka tykkäävät hänestä tosi tosi paljon, mutta sellainen yleinen tuntemus, että hän ei voimakkaasti jaa ihmisten mielipiteitä, on hyvä asia. Tällaisina hankalina epävakaina aikoina on hyvä, että yhteiskunnassa on henkilöitä, jotka eivät herätä niin ristiriitoja, Lohela sanoo haastattelussa.

Niinistö ei ole vielä virallisesti ehdokas. Kansanliike pyrkii keräämään Niinistölle 20 000 kannattajakorttia elokuun loppuun mennessä, jotta valitsijayhdistys voisi asettaa hänet ehdolle presidenttikilpaan.

Uusimmat

Kotimaa

Aarnion ex-alainen Rainiala osoittaa syyttävällä sormella asetus- ja määräysviidakkoon – "Ei virkamies voi alkaa keksiä niitä omasta päästään"

Miesjoukko raiskasi 19-vuotiaan naisen Seinäjoella – neljälle ehdotonta vankeutta

Ex-oppilaiden mukaan Bjurström tiesi tanssikoulunsa opettajan lähentelystä, mutta puuttuminen kesti – Bjurström vastaa syytöksiin

Maineikkaan tanssikoulun ex-oppilaat: miesopettajan lähentely jatkui vuodesta toiseen – poliisilla tutkinnassa yhden oppilaan seksuaalinen hyväksikäyttö

Yliopistotutkija voi tienata puolet vähemmän kuin muut korkeakoulutetut – valtaosa nuorista tutkijoista huolissaan urastaan

Suomen Yrittäjien kampanja ei vaikuttanut Yleisen työttömyyskassan jäsenmäärään mitenkään – Kassan omalla markkinoinnilla isompi merkitys kuin työmarkkinariidoilla

Ministeriön ylijohtaja tiukkana: "Sairaalayhtiöt voivat olla laittomia"

Virkarikoskäräjillä kuultavana Aarnion alaisena työskennellyt Petri Rainiala

Helsingin yliopisto loikkasi yliopistovertailussa, joka mittaa valmistuvien työllistymistä

Pahanlaatuisen aivokasvaimen geenihoitoon merkittävä apuraha

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.