Verokarhulla on riittänyt aina ideoita: "Viekää tuhkatkin pesästä!"

Viekää tuhkatkin pesästä, kehottaa vanha sanonta ahneita.

Sanonta ei ole tuulesta temmattu, sillä tuhkanakin ovat veroalamaiset joutuneet verojaan maksamaan.

– Verottaja on ollut aina aika kekseliäs, sanoo tutkija Suvianna Seppälä Turun yliopistosta.

Seppälä tuntee verottajan metkut, sillä hän on väitellyt talonpoikien veronmaksusta 1500–1600-luvulla.

Tuhkaveron taustalla oli itse asiassa salpietarivero, joka määräsi kruunulle toimittamaan multaa, lampaan- tai vuohenlantaa, halkoja, olkia ja tuhkaa. Salpietaria tarvittiin ruudin valmistukseen Ruotsi-Suomessa 1600-luvulla, jolloin maa kävi jatkuvia sotia.

Kekseliäisyyttä verottajalla on riittänyt jo 1200–1300-luvulta lähtien, jolloin Suomessa alettiin kantaa veroja. Uhreina oli vain maata omistavia talonpoikia, sillä aatelisto ja papisto oli vapautettu veroista.

Verot maksettiin vuosisatoja verotuotteina. Enimmillään niitä oli 1600-luvun alussa 59: leipäviljaa, heiniä, voita, eläviä lampaita, kuivattua lihaa, kauraa, humalia...

Mitä hyvää veroista sai sitten maksaja vastineeksi?

– Aika vähiin se jäi. Sosiaaliturva oli perheen ja kirkon varassa, Seppälä kertoo.

– Veroja perusteltiin sillä, että valtio pystyy puolustamaan valtakuntaa. Talonpojat joutuivat kuitenkin itse vielä ruotuväkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Katso Savon ja koko maan kovatuloisimmat