Vesibussin konehuoneessa havaittiin savua Turussa, 52 matkustajaa evakuoitiin saareen – veneestä ei löytynyt paloa

Turussa Airistolla matkanneessa venebussissa havaittiin savua tiistaina, ja aluksessa olleet 52 ihmistä evakuoitiin läheiseen saareen, kertoo Länsi-Suomen Merivartiosto. Aluksesta ei kuitenkaan löydetty tarkistuksen jälkeen tulipaloa.

Venebussi seilasi lähellä Loistokarin saarta, kun konehuoneesta huomattiin tulevan savua. Hälytys mahdollisesta palosta tuli puoli neljän jälkeen iltapäivällä.

Alus pääsi nopeasti kiinnittymään Loistokarin laituriin, ja matkustajat pääsivät poistumaan omatoimisesti veneestä saareen, Merivartioston johtokeskuksesta kerrotaan.

Matkustajien vointi tarkistettiin evakuoinnin jälkeen, eikä kukaan loukkaantunut vakavasti. Kaksi ihmistä altistui savulle.

Merivartioston mukaan sankan savun tai vesihöyryn konehuoneessa aiheutti todennäköisesti säiliöstä moottorin päälle valunut jäähdytysneste. Savu kulkeutui konehuoneesta ohjaamoon saakka, minkä vuoksi tilanne vaikutti tulipalolta.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos tarkasti venebussin mahdollisen palon varalta. Vene ei ole myöskään vaarassa upota.

Varotoimenpiteenä vene jäi kuitenkin Loistokarin laituriin myöhemmin pois hinattavaksi. Evakuoidut matkustajat kuljetettiin saaresta pois toisella aluksella.

Meripelastustehtävälle hälytettiin kolme meripelastuksen yksikköä, meripelastusyhdistyksen alus sekä pelastuslaitoksen yksikkö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Poliisi: Tornion räjähdykseen ei näytä liittyvän terroristista motiivia

Lännen Median tiedot: Helsingissä viime viikolla tapahtunut henkirikos oli paloittelusurma

THL: Suomessa on todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa

Rajavartiolaitoksen esitutkinta valmistui: kaksi venäläishävittäjää loukkasivat viime kuussa Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla

OAJ: Etäopetus soveltuu osin lukioihin, mutta perusopetukseen ei juurikaan –  koronakevään oppimisvajetta ei paikata vuodessa tai kahdessa

Sanna Inkisen uutisanalyysi: Naiset johtavat lomautus- ja työttömyystilastoja – Kirivätkö miehet syksyllä ohi?

Kertakäyttömaskin hinta pyörii euron paikkeilla, eli mahdollisen THL-suosituksen noudattaminen voi maksaa 100–200 euroa kuukaudessa – "Varmasti suomalaiset osaavat käyttää"

Soininvaara lyttää ABC-Suomen: "Kaupunkien houkuttelevuus on vähäistä, koska ne ovat niin rumia"

Soininvaaralta kova väite: Haavisto poliittisen vainon kohteena, vihreillä kannatuksen kannalta väärät salkut

Koronaohjeita päivitettiin: Hengitystieoireiden kanssa ei jatkossa saa mennä kouluun tai päiväkotiin, ellei koronaa ole suljettu pois

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.