Vesinäytteiden tulokset tulivat: Kuopion vedessä ei terveydelle haitallisia bakteereja

Kuopion vesijohtoverkostosta otettujen näytteiden tulokset ovat valmistuneet. Verkostosta otettiin vesinäytteitä laatuhäiriöiden aikana torstaina sekä perjantaina.

Tulosten perusteella vedessä ei ole ollut terveydelle haitallisia bakteereja. Veden värjääntyminen on johtunut verkostossa verkostotöiden yhteydessä putkistosta irronneista saostumista.

Kuopion Vedelle tulleiden yhteydenottojen perusteella vesiongelmat ovat poistumassa. Kuopion Vedelle on tullut vain yksittäisiä ilmoituksia vedenlaatuhäiriöistä lauantaiaamupäivänä.

Runkojohtojen huuhtelupaikoilla vesi on ollut jo aamulla kirkasta, joten yksittäiset laatuhäiriöt aiheutuvat tällä hetkellä todennäköisesti talojohtoihin häiriön aikana päässeestä värjääntyneestä vedestä.

Vedenlaatuhäiriöihin on edelleen hyvä varautua viikonlopun ajan varaamalla juomavettä jääkaappiin noin kolmen vuorokauden tarvetta varten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kuopion Vesi: Häiriöilmoituksia ei ole enää tullut, häiriöihin silti syytä varautua

Kuopion vesiongelma alkaa jo helpottaa – tänä aamuna ei uusia häiriöilmoituksia

Kuopion kaupunginjohtaja kiisti, että kyse on vesikriisistä

Ilkivaltaa vedenjakelupisteellä Kuopiossa - häiriö vaikuttaa helpottavan

Vedenlaatuongelmat alkavat helpottaa KYSillä

Vesihuoltotyöt jatkuvat ensi viikolla Kuopion keskustassa – vedenlaatuhäiriöitä voi tulla vuoden loppuun asti

Vettä tulee jälleen Kuopion terveysasemalla – toiminta palautunee pian ennalleen

Varavesisäiliöt alkavat olla vähissä Kuopiossa – likainen vesi on siirtymässä nyt etelään

Kuopiossa kaikki loputkin hammashoidon ajat peruttiin perjantailta vesiongelmien vuoksi

THL:n vesiasiantuntija: Kuopion vesi ei aiheuta terveysriskejä, paniikkiin ei aihetta!

Uusimmat

Kotimaa

Työmarkkinajärjestöt eivät syty Erton esitykselle siitä, että oikeus etätyöhön tulisi kirjata lakiin

Pahoin palanut mies kuoli sairaalassa – poliisi vaatii naista vangittavaksi murhasta

Hangon veneturmatutkinnassa tarkastellaan kolmen veneen liikkeitä – yleisöltä saatu tapahtumista paljon kuvamateriaalia

Suomessa todettu 16 uutta koronavirustartuntaa, Pohjois-Savossa ei uusia tartuntoja

Ministeriksi palannut Annika Saarikko: Tapahtumajärjestäjille ei ole varattu uutta koronatukea – Veikkaus-tukea saavien järjestöjen pelastamiseksi myös velkaraha mahdollinen

Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen – Yhdysvalloissa herännyttä huolta liian matalasta rokotekattavuudesta ei ole Suomessa ilmennyt

Otkes aloittaa alustavan tutkinnan Imatran lauantaisesta lentoturmasta – yksi laskuvarjohyppääjistä loukkaantui vakavasti, kertoo johtaja

Maahanmuuttoviraston tiskille kuukausien jono – oleskelulupia ja EU-rekisteröintejä hakeville koituu ongelmia

Liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi

Nainen hukkui Saimaan Yöveteen, mökkirannasta uimaan lähteneellä surullinen kohtalo Somerolla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.