Työntekijöitä sairastui: tuotantotiloja käyttökieltoon ja päälle 50 000 euron uhkasakko

Vihanneksia jalostavan juvalaisen Salico Oy:n tiloista osa on määrätty uhkasakon uhalla käyttökieltoon.

– Kysymyksessä on vanha kaarihalli, joka jäi käytöstä vuonna 2012, jolloin uusi tehdas valmistui. Halli oli tyhjillään vuoteen 2014 saakka. Silloin sinne siirrettiin yksi linja muualla tehtaassa tehtävien korjausten ajaksi. Linja voidaan siirtää pois, sillä sille on tilaa muuallakin, kertoo Salico Oy:n toimitusjohtaja Jari Laaksonen.

Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue asetti tilat käyttökieltoon, koska kaksi yhtiön työntekijää on sairastunut tuotantotiloissa työskenneltyään.

Työntekijöistä toinen sairastui jo vuosikymmenen alussa. Työsuojelutarkastaja teki sen vuoksi yhtiöön tarkastuksen vuonna 2011. Tuolloin tuli ilmi, että työnantaja oli ryhtynyt selvittämään ongelmaa ja tilannut Työterveyslaitokselta sisäilmatutkimuksen.

Tutkimusraportissa todettiin, että työtilojen sisäilmassa on epäpuhtauksia, jotka vaativat tilojen korjaamista. Yhtiö aikoi korjata tilat suositusten mukaisesti.

Työsuojelutarkastaja teki joulukuussa 2015 työpaikalle uuden tarkastuksen, koska toinenkin työntekijä oli sairastunut sisäilman vuoksi. Tarkastuksessa kävi ilmi, ettei yhtiö ollut tehnyt kaikkia Työterveyslaitoksen suosittelemia korjauksia eikä myöskään huolehtinut työntekijöiden oirehtimisen seurannasta.

Työsuojeluviranomainen asetti tilat käyttökieltoon, joka on voimassa kunnes työnantaja on korjannut tilat siihen kuntoon, ettei niistä aiheudu vaaraa työntekijöiden terveydelle.

Työnantajan lakisääteinen velvollisuus on sisäilmaongelmien selvittäminen ja korjaaminen sekä työntekijöiden altistuksen estäminen.

Tilojen käyttökiellon noudattamiseksi asetettu uhkasakko on 50 000 euron suuruinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.