Vihreiden lainsäädäntösihteeri poistettiin lennolta – naisen mukaan hän vastusti toisen henkilön maastapoistamista

Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen poistettiin tänään Finnairin lennolta Helsingistä Berliiniin. Pennasen mukaan hänet poistettiin, koska hän oli vastustanut koneessa olleen henkilön poistamista maasta. Pennanen kuvasi tapahtumista videon Facebook-sivuilleen.

Lentoemäntä vahvisti, että kyseessä on palautustilanne, Pennanen kertoo STT:lle. Pennanen sanoo, ettei tiedä, mihin henkilöä oltiin viemässä, mutta hänestä vaikutti, että miestä oltiin viemässä väkisin.

Pennanen sanoo, että ei suostunut istumaan alas, koska halusi estää tilanteen. Tämän jälkeen paikalle kutsuttiin poliisi, joka vei Pennasen pois lentokoneesta.

Finnairin viestinnästä vahvistetaan STT:lle, että Berliinin-lennolta on poistettu tänään matkustaja. STT ei ole tavoittanut toistaiseksi poliisia kertomaan tapahtumista.

 

Poliisi tutkii Finnairin lennolta poistetun Pennasen toimintaa ilmaliikenteen häirintänä