Viidakkoveitsi ja katkaistu haulikko ryöstömiesten aseistuksena

Lokakuussa 2010 aamuyön tunteina ryöstettiin pitkään ja perusteellisesti. Kuopiolaismies sai vinkin tekstiviestillä ryöstökohteesta Kuopion Päivärannassa: "Oot niinkun et ois tiennytkään että se on täällä. Sovittu? Minä en ole halukas sotkeutua tähän, enkä halua vasikan mainetta."

Asunnolla 24-vuotias kuopiolaismies vaati kohteeksi valitulta mieheltä 400 euroa. Vaatimusta hän tehosti pitkäteräisellä veitsellä.

Miehet tiesivät toisensa ennestään ja olivat eri mieltä velkasuhteestaan. Uhrilla ei ollut kuitenkaan antaa vaadittua rahasummaa, joten häneltä vietiin mukana ollut irtain omaisuus. Kännykkä ja avainnippu eivät ryöstäjälle riittäneet, vaan kuopiolaismies pakotti uhrin ulkona odottaneeseen autoon. Kuskina oli joensuulaismies, joka ajoi auton Jännevirralle.

Kuljettaja kaivoi konepellin alta katkaistun haulikon, jonka hän laukaisi lähelle uhria. Mies pakeni metsään. Perään huudettiin vaatimus rahasummasta ja takaraja maksulle.

Ryöstö jatkui Päivärannan asunnolla, jonne päätekijän avuksi tuli toinen mies. Tällä kertaa kuopiolaismies uhkaili ensimmäisen uhrin kaveria muun muassa sormien katkomisella, jos rahoja ei tule aamuun mennessä. Apurina toiminut karttulalainen mies laittoi uhattavan ohimolle piipun, joka paljastui vasta myöhemmin jäljitelmäaseeksi. Varmistinta käytettiin päällä ja pois päältä useita kertoja.

Jälkimmäinen uhri yritti ratkaista tilanteen ottamalla pikavippejä, muttei kertomansa mukaan onnistunut siinä. Lopulta hän sai yhden tuttavansa tuomaan huoltoasemalle vaaditun rahasumman.

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi kuopiolaismiehen kahdesta ryöstöstä ja vapauden riistosta vuodeksi ja 2 kuukaudeksi vankeuteen perjantaina. 35-vuotias joensuulaismies sai 7 kuukautta vankeutta. Toisessa ryöstössä mukana ollut 22-vuotias karttulalainen tuomittiin 8 kuukaudeksi vankeuteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.