Viikonlopuksi viilenee – vaaliuurnille voi joutua liukastelemaan

Sää viilenee viikonloppuna koko maassa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Lauantaina Etelä- ja Keski-Suomen ylitse kulkee lumisadealue, joka voi aiheuttaa huonoa ajokeliä, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto.

Lämpötila laskee lauantaiaamua kohti noin nollaan asteeseen maan etelä- ja keskiosissa. Lapissa herätään lauantaina jopa 25 asteen pakkaseen.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ilma kylmenee lisää.

Tiet voivat olla liukkaita vaalipäivänä

Vaalipäiväksi eli sunnuntaiksi on tiedossa pakkasta koko maahan. Lämpötila maan etelä- ja keskiosissa vaihtelee päiväsaikaan etelärannikon nollasta asteesta keskiosien kolmeen miinusasteeseen.

Etelään odotetaan lisäksi heikohkoja lumisateita.

Tiet voivat olla vaalipäivän aamuna paikoittain liukkaita, jos lumisateen aiheuttama kosteus on yöllä jäätynyt teiden pinnoille.

Suurin osa lumesta kertyy lounaaseen, jossa sielläkin sataneen lumen määrä pysyy vain parissa senttimetrissä.

– Etelässä lumipeite on maksimissaan noin senttimetrin luokkaa, Karusto kertoo.

– Sää on leuto, mutta selvästi kylmenemään päin.