Viisivuotias poika juoksi auton alle - loukkaantui vakavasti

Viisivuotias poika on loukkaantunut vakavasti liikenneonnettomuudessa Oulunsalossa Pohjois-Pohjanmaalla. Lapsi juoksi henkilöauton alle ja vietiin sairaalaan, kertoo poliisi.

Kaksi aikuista ja neljä lasta oli jalkaisin liikkeellä Hailuodontiellä Niemenvälin risteyksen lähellä. Yhtäkkiä aikuisen huostassa ollut lapsi karkasi ja lähti juoksemaan tien yli. Lapsi juoksi suoraan Hailuodon suunnasta Oulunsaloa kohti ajaneen henkilöauton alle. Paikalla on 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

Auton ruhjoma poika vietiin sairaalaan vakavasti loukkaantuneena.

Onnettomuus tapahtui puoli seitsemän aikaan illalla.

Autoa ajoi paikkakuntalainen mies. Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.