Vika pakotti vesibussin matalikolle Porissa

Vesibussi Charlotta joutui ajamaan matalikolle lauantai-iltana Porissa.

Onnettomuus sattui hieman ennen kuutta Kallonlahdella, Reposaareen vievän maantiesillan länsipuolella. Vesibussiin tuli ilmeisesti ruori- tai potkurivika. Vesibussin kapteeni ohjasi vesibussin matalikolle suuremman onnettomuuden ehkäisemiseksi. Vesibussissa oli onnettomuushetkellä 21 matkustajaa ja kaksi miehistön jäsentä.

Paikalle saatiin nopeasti apua sekä maitse että meritse. Paikalla oli Merivartioston helikopteri ja partiovene, poliisivene, vapaaehtoisen meripelastusyhdistyksen vene ja pelastuslaitoksen yksiköitä. Matkustajat evakuoitiin vesibussista puoli seitsemään mennessä.

Vesibussi oli matkalla Reposaaresta kohti Porin keskustaa.

Uusimmat

Kotimaa

Perussuomalaisten Halla-aho ei irtisanoudu vanhoista blogikirjoituksistaan – "osa tyhmiä ja harkitsemattomia, osassa edelleen pointti"

Partio on kasvattanut jäsenmääräänsä 10  000:lla viidessä vuodessa – retkeily on edelleen nuorten mieleen, vaikkei partio pelkkää eränkäyntiä olekaan

Sää jatkuu lämpimänä – "Kuivuus taitaa jatkua monta päivää"

"Kevätjää on todella petollinen" – lämmin huhtikuu haurastuttaa jäitä vauhdilla ympäri Suomen

Ruohikkopalovaroitukset saattavat sammuttaa pääsiäiskokot heti alkuunsa – Seurasaaressa roihunnee kaksi kokkoa, Pohjanmaalla kokot jäänevät polttamatta

Kolme vai seitsemän viikossa? Kananmunien maksimimäärästä on erimielisyyttä, mutta itselle terveellisen määrän selvittäminen ei ole mahdotonta

Pappi matkasi kuolemaantuomitun rinnalla vankilasta teloituslavalle asti

Pääsiäisvaellus Via Crucis kerää jälleen tuhansien yleisön Helsinkiin

Poliisi epäilee: 50-vuotias mies ajoi mökkitiellä juovuksissa törmäten puuhun ja kiveen

Vaikkojoella kuljetaan pian läskipyörillä ja sup-laudoilla: Kaavi perustamassa uuden pyöräily- ja melontareitistön

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.