Ville Niinistö: Kaksoiskuntalaisuus sopisi vihreille

Vihreät olisi valmis selvittämään, millä tavoin Suomessa voitaisiin ottaa käyttöön niin sanottu kaksoiskuntalaisuuden malli sellaisille kansalaisille, jotka viettävät huomattavan osan vuodesta kesämökkipaikkakunnallaan.

– Olemme hyvin valmiit tukemaan selvitystyötä, jossa tarkasteltaisiin kaksoiskuntalaisuutta, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kertoo Savon Sanomien haastattelussa.

Kaksoiskuntalaisuus voitaisiin toteuttaa esimerkiksi siten, että mökkiläisen maksama kunnallisvero jaettaisiin varsinaisen kotipaikkakunnan ja kesämökkipaikkakunnan kesken.

– Mielestäni se olisi perusteltua. Tavalla tai toisella pitäisi huomioida se, että jotkin kunnat ovat hyvin merkittäviä palvelujentuottajia mökkiläisille, Niinistö huomauttaa.

Aiheesta lisää maanantain Savon Sanomissa.

Uusimmat

Kotimaa

Paikallispolitiikan kultapoika ja keskustasäätiöiden vakiokasvo

Perttu Nousiainen Viron tv:ssä: Ihmiset tekevät myös virhearviointeja"

Suomi aloittaa puheenjohtajuuden Euroopan yhteistyöjärjestössä – esillä kysymys Venäjän jäsenyydestä järjestössä

Hyväntekijän viittaa kantanut lelusalakuljettaja on tänään tuomiolla muun muassa talousrikoksista

Lähes neljän vuoden takaisesta Tesoman henkirikoksesta annetaan tänään tuomio – epäilty ilmoittautui poliisille keväällä

Kittilä-käräjillä kuullaan irtisanotun kunnanjohtajan miestä ja hissiyhtiön hallituksen ex-puheenjohtajaa

Helsingin Sanomat alkaa julkaista ilmaisjakelulehtiä pääkaupunkiseudulla – Keskisuomalaisen Kangaskorpi: "Toivotamme kilpailijan tervetulleeksi"

Vapaavuori väläyttää Helsingin irtautumista Kuntaliitosta – pitää mahdollisena suurten kaupunkien yhteistyötä

Puolustusvoimien historian korkea-arvoisin naisupseeri Inka Niskanen Karjalan lennostoon hävittäjälaivueen komentajaksi

Poliisi epäilee, että 13 vuotta sitten kadonneen miehen ruumis piilotettiin autiotalon maakellariin – syyttäjän mukaan mies kuristettiin henkilöautossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.