Villisika katosi vapun hämärään - ei saa ampua

Metsästyskoirien testauksessa käytetty puolitoistavuotias villisika karkasi sunnuntaina aitauksestaan Muuruveden Västinniemessä. Vappuiltaan mennessä sitä ei ollut vielä löydetty maastoetsinnöistä huolimatta.

Sunnuntai-iltana villisika yllätti Pyöräkän kylällä asuvan Pekka Karhusen. Villisika oli ilmestynyt pihalle miltei rappusten eteen. Yllättynyt Karhunen luuli villisikaa aidosti villiksi, haki kameran ja alkoi kuvata eläintä videolle.                                                                    

–Luulin sitä oikeaksi villisiaksi, sillä en tiennyt lähitienoille muuttaneesta tarhanpitäjästä. Eipä ollutkaan oikea, sika kylläkin, muttei villi, kertoo Karhunen.

Villisika viihtyi Karhusen pihalla varttitunnin, penkoi navetan takana virtasenrehua ja piehtaroi vesilammikossa. Villisika päästi Karhusen varsin lähelle, noin kymmenen metrin päähän ja lähti sitten lönkyttelemään maantietä pitkin ja hävisi metsään.

Karanneella villisialla on vasemmassa korvassa pyöreä vihreä merkki. Väriltään eläin on harmaanruskea. Tarhaaja testaa villisian avulla metsästyskoirien metsästysviettiä.

Varsinainen villi villisika on riistaeläin, joka rauhoitettu maaliskuun alusta toukokuun loppuun.

Taisto-Sulevi -nimisen villisian omistaja Sirpa Kekäläinen varoittelee hätyyttämästä tai ajamasta sitä takaa, mutta toivoo ilmoituksia havainnoista numeroon 046 5699496.

Ampua sitä ei saa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jäähalliin tunkeuduttiin viikonlopun aikana Kajaanissa – kaapeista vietiin alkoholia, jäälle rikottiin pulloja ja jääkoneella ajettiin pitkin kaukaloa

Venäläislehti kysyi Haavistolta tämän homoseksuaalisuuden vaikutuksista Venäjä-diplomatiaan – "Se voi haitata toista osapuolta"

Irak kertoo lähettäneensä suomalaisia Isis-lapsia pois maasta – Suomen ulkoministeriöllä ei ole tietoa asiasta

Komission johtoon tähyävä Ursula von der Leyen lupaa taistella ilmaston puolesta – "Eurooppa on kuin pitkä avioliitto, rakkaus ei ole samanlaista kuin aluksi, mutta syvenee"

Päihtynyt mies teki U-käännöksen moottoritiellä ja lähti ajamaan väärään suuntaan

Puoluejohtajat ottavat toisistaan mittaa Porissa – kokoomuksen Orpo ja keskustan Sipilä jättävät tentin väliin

Poliisi sakotti kahdeksaa drone-lennättäjää lentokiellon rikkomisesta EU:n ministerikokouksen aikana Helsingissä

Tulli takavarikoi seksuaalista nautintoa kiihdyttäviä popperseja – kymmeniä tuhansia laittomasti maahantuotuja tuotteita päätyi myyntiin seksikauppoihin

Joka kolmas metsäpalo olisi jäänyt syttymättä, jos metsäpalovaroitusta olisi noudatettu

Poliisi pysäyttää keskimäärin 67 kortitonta kuskia päivässä – Tapausten määrä kasvoi viime vuonna

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.