Viranomainen varoittaa lumikaaoksesta: Liikenteessä pahin vielä edessäpäin

Liikenne maanteillä on sujunut hurjassa lumipyryssä aamupäivällä kohtalaisesti, mutta Liikennevirasto varoittaa, että pahin on vielä edessä. Viraston mukaan lumisade on voimakkaimmillaan kahden aikaan iltapäivällä.

Voimistuva lumisade tukkeuttaa liikennettä koko iltapäivän.

– Kotiinlähtöä töistä kannattaa aikaistaa, mikäli mahdollista. Mitä myöhempään teille lähtee, sitä enemmän lunta on ja liikenne hitaampaa, kehottaa Liikenneviraston liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen.

Pääkaupunkiseudulla peltikolareita on tapahtunut Liikenneviraston mukaan kymmenkunta ja muualla Suomessa joitakin yksittäisiä. Kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen niissä vakavasti.

Raskas liikenne on ollut ongelmissa pitkin päivää. Helsingin poliisin mukaan useampi rekka oli jumissa Länsisatamassa yhden maissa. Poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan STT:lle, että rekat ja bussit ovat olleet pulassa muuallakin keskusta-alueella. Ongelmapaikkoihin on pyydetty aurauskalustoa ja hiekoitusta.

Myös poliisi ennakoi tilanteen pahenevan iltapäiväruuhkan alkaessa.

Sankka lumipyry sekoittaa liikennettä etelässä ja lounaassa – "Kaasujalkaa höllättävä"