Vuoden luontokuvassa näkyy kissankello laskevan auringon valossa

Seinäjokelaisen Taru Rantalan kuva "Iltakello" on Vuoden luontokuva. Siinä nähdään herkkä kissankello laskevan auringon valossa.

Tuomariston mielestä Iltakello-kuvassa huokuu kesän lämmön ajatonta tunnelmaa.

Rantala sanoo kuvaavansa paljon lähikuvia, ja hänelle nimenomaan kuvien tunnelmat ovat tärkeitä. Niityllä heinäkuussa kukkivat kissankellot ovat Rantalalle erityisen mieluisia. Voittokuvassa laskeva aurinko toi oman erityisen lisänsä.

Rantala on luontokuvakilpailun 38-vuotisessa historiassa ensimmäinen päävoiton saanut nainen.

Tänä vuonna kilpailuun osallistui lähes 14 000 kuvaa noin 900:lta eri kuvaajalta. Kuvat kilpailivat aihealueittain seitsemässä eri sarjassa sekä nuorten sarjassa. Lisäksi oli erikoissarja, jossa sallittiin vapaampi kuvankäsittely.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.