Vuoden pelastusteko -palkinto Peltacolle

Pohjois-Savon pelastusalan liitto -yhdistys myönsi Vuoden pelastusteko -palkinnon tänä vuonna kuopiolaiselle Peltaco-yritykselle.

Yritys palkittiin aktiivisesta ja innovatiivisesta kehittämistyöstä palokunta-alalla.

Pelastusteko-tunnustusta on jaettu vuodesta 2007 merkittävästä pelastusalan hyväksi tehdystä teosta.

Tunnustus jaettiin tänä vuonna Kuopiossa perjantaina Pohjois-Savon pelastusalan liitto ry:n 60-vuotisjuhlassa.

Uusimmat

Kotimaa

7 000 asukkaan kaupunki sai kaksi kansanedustajaa, 54000 asukkaan kaupunki ei yhtään – "Nyt meillä on suorat yhteydet Arkadianmäelle"

Väitös: Rekkakuskien työ on täynnä "rytmihäiriöitä" ja ristiriitaisia odotuksia

Lähijunia kohtaan on virinnyt uutta kiinnostusta – pullonkaulana rataverkon tukkoisuus

Oulun laajan hyväksikäyttö- ja raiskausepäilyn ensimmäinen käräjäkäsittely alkaa tänään

Eduskunta aloittelee uutta vaalikautta – kansanedustajien valtakirjat tarkastetaan tänään

Yhden teepaidan valmistaminen kuluttaa saman verran vettä kuin ihminen juo 2,5 vuodessa: "Avaa vaatekaappisi ovi, ja aloita syvähenkinen mietiskely omista kulutustottumuksistasi"

Kotkassa syttyi palo Finexin 1  500 neliön teollisuushallissa – palo saatu toimitusjohtajan mukaan sammutettua

Eduskunta aloittaa työnsä tiistaina uudella kokoonpanolla

Jenni Passi haluaa välttämättä lapsen, jolla on Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin geenit – kirjailija Jussi Lehmusvesi paljastaa, miksi

Munkki tarvitsee rekkakuormallisen huumorintajua, joten Isä Nasari joutuu kiusaukseen aina kun hän näkee tekstin: "Munkin tekee mieli kahvia"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.