Wärtsilän entinen pääjohtaja Tankmar Horn on kuollut

Wärtsilän entinen pääjohtaja, ministeri Tankmar Horn on kuollut 93-vuotiaana. Horn kuoli myöhään perjantaina, kertoi hänen leskensä Kristina Horn STT:lle.

Horn syntyi Viipurissa vuonna 1924. Toisen maailmansodan jälkeen Tankmar Horn valmistui diplomiekonomiksi ja pääsi ulkoasiainministeriön virkailijaksi. Hän toimi diplomaattina Varsovassa, Buenos Airesissa ja Genevessä.

Wärtsilän pääjohtajana Horn toimi vuodesta 1970 lähtien. Hornin kaudella neuvoteltiin muun muassa uusista jäänmurtajatilauksista Neuvostoliittoon, ohjelmaan tulivat muun muassa Siperian jokimurtajat. Lännessä olivat alkaneet loistoristeilijöiden toimitukset. Hornin kaudella yhtiö listautui Tukholman ja Lontoon pörsseihin.

Hieman ennen kuin Horn luopui Wärtsilän päätoimisesta johtajuudesta vuonna 1976, yrityksen rakennetta muutettiin radikaalisti. Pitkäaikainen pääala, telakat, siirrettiin Valmetin kanssa muodostetulle Wärtsilä Meriteollisuus -yhtiölle, josta Wärtsilä omisti 70 prosenttia. Wärtsilä Meriteollisuus ajautui sittemmin konkurssiin.

Wärtsilän hallituksen ja johtokunnan puheenjohtajana ja päätoimisena puheenjohtajana Horn jatkoi vuoteen 1987 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle. Hallituksen puheenjohtajana hän toimi vielä vuoteen 1991 asti.

Horn vaikutti 80-luvulla myös Kaukaan hallituksen puheenjohtajana ja Kymmenen hallituksessa,

Elinkeinoelämän luottamustoimista tärkeimpiä oli Suomen Teollisuusliiton puheenjohtajuus vuosina 1972 – 1974.

Hornille myönnettiin ministerin arvonimi vuonna 1972.

Hornin kuolemasta kertoi aiemmin lauantaina Ilta-Sanomat.