WHO varmistanut sikainfluenssan 19 maassa

Varmojen sikainfluenssatapausten lukumäärä nousee edelleen potilaiden virustestien varmistaessa tartuntaepäilyjä. EU-maissa varmoja tartuntoja on 49, kertoo unionin tartuntatautivirasto. Italia ja Irlanti ilmoittivat ensimmäisistä varmoista tapauksista eilen.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan ympäri maailman on todettu yli 780 tartuntaa kaikkiaan 19 maassa. WHO:n tilastoa pidetään tieteellisesti luotettavimpana.

Eniten sairastuneita on Meksikossa. Siellä uuden virustyypin aiheuttamaan tautiin on sairastunut hieman yli 500 ihmistä, joista 19 on WHO:n mukaan kuollut. Meksikolaisviranomaisten mukaan kuolleita on noin sata. Sikainfluenssaepidemian huippu on jo ohitettu, uskoo Meksikon terveysministeri Jose Angel Cordova.

Sikainfluenssa voi levitä maailmanlaajuiseksi epidemiaksi eli pandemiaksi, vaikka tauti ei ole vielä levinnyt laajasti Amerikan mantereen ulkopuolelle, arvioi WHO raportissaan.

Yhdysvalloissa on suljettu satoja kouluja sikainfluenssatartuntojen takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kuljetusala tyrmää hallituksen päätöksen parafiinisen dieselin veroalen poistosta –  Neste aikoo palata perinteisen dieselin valmistukseen, jos puhtaamman dieselin veroetu poistuu

Niemiojan perheen menot kasvavat 120 euroa vuodessa: "Kyllä lisäkulut tuntuvat" – Näin budjettipäätökset vaikuttavat arkeen

Macron ja Rinne asettavat Britannialle takarajan – Boris Johnsonin annettava kirjallinen ehdotuksensa syyskuun loppuun mennessä

Asiantuntijat pitävät budjetissa esiteltyjä työllisyystoimia melko vaatimattomina –  vaikeita talouspäätöksiä ei ole vielä tehty

Poliisihallitus varoittaa viallisesta patruunaerästä – käyttö lopetettava välittömästi

Presidentti Niinistö tapaa Trumpin Washingtonissa lokakuussa

Eduskunta aloitti Suostumus2018-aloitteen käsittelyn – "On päivänselvää, että seksi ilman suostumusta on raiskaus"

Isäpuoli tuomittiin 11 vuoden vankeuteen vakavasti sairaan tytön taposta Nurmijärvellä

KHO: Netissä tapaaminen ja eri maissa asuminen eivät estä oleskeluluvan myöntämistä avioliiton perusteella

Aalto-yliopisto on käynnistänyt sisäisen selvityksen muodin oppiaineen kohusta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.