Kommentti: Wikipedia valehtelee savolaisuudesta

"Savolaiset murteet ovat vähentyneet ja yleispuhekieli valtaa alaa. Tiedotusvälineissä ei kuule savon murretta kuin humoristisiksi tarkoitetuissa yhteyksissä."

Näin valehtelee Wikipedia, joka kertoo myös seuraavaa vanhaa tietoa:

"Vuonna 2004 eri puolilla Savoa kouluissa tehdyssä kyselytutkimuksessa 57,6 % vastanneista ilmoitti olevansa ylpeitä savolaisuudestaan. Samaisessa kyselyssä 58,8 % vastasi savolaisten olevan tasa-arvoisia muiden suomalaisten kanssa, ja 23 % piti savolaisia muita suomalaisia parempina."

Tähän emme yhdy me Savon Sanomissa. Tilanne on meistä huomattavasti parempi.

Wikipedia viittaa yhteiskuntatieteilijä Jarmo Siltaojan teoriaan, jonka mukaan savolainen vitsikkyys kumpuaa Savon vaikeista olosuhteista, joissa maanviljelijät ovat keventäneet vastoinkäymisiään huumorilla: "Hättääkö tässä elläessä, eijoo vilun eekä niälän puutetta".

Tässä Wikipedia on jo oikeilla jäljillä.

Mutta minkä NIÄLÄN?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

"Kalman haju on tsunamista vahvasti muistissa" –  lehtikuvaaja Peter Jansson ehti kuvata monia järkyttäviä uutistapahtumia

Leppä torjuu maito- ja lihakiellot: "Asiassa ollaan hakoteillä, jos kieltoja perustellaan ilmastosyillä."

Puhtaat luottotiedot petoksia varten maistraatista – viranomaiset epäilevät jallitusyrityksiä viikoittain

Poliisi kaipaa havaintoja valkotakkisesta miehestä Espoossa – epäillään yrittäneen napata 9-vuotiaan pojan

Korkein oikeus perui vartijan murhanneen vangin vapauttamisen – Vanki oli liittynyt vankilassa UB-jengin täysjäseneksi

Harjavallassa etsittyä tyttöä epäillään tapon yrityksestä

Täyteen vuokratut ostarit houkuttelevat pois keskustoista maakunnissa, pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa liiketiloja on tyhjillään

Ravitsemusterapian professori Ursula Schwab torjuu maito- ja lihakiellot: "Kiellot johtavat aina ongelmiin"

Maaseudun Tulevaisuus: Enemmistö ei karsisi lihaa ja maitoa koulujen ja päiväkotien ruokalistoilta

Lähestymiskieltojen määrä vajosi alemmas kuin koskaan – Kansainvälinen asiantuntijaryhmäkin ihmettelee Suomen alhaisia lukuja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.