Yön uutiskooste: Emmanuel Macronista tänään Ranskan presidentti, Uusimaa vetovoimaisin maakunta

Ranskassa Emmanuel Macron vannoo tänään virkavalansa maan uudeksi presidentiksi.

Perinteen mukaisesti Macron tapaa ensin Elysee-palatsissa väistyvän presidentin Francois Hollanden, joka luovuttaa hänelle Ranskan ydinaseiden laukaisukoodit. Sen jälkeen Macron vannoo virkavalansa ja pitää ensimmäisen puheensa presidenttinä.

Huomenna Macron matkustaa Berliiniin, jossa hän tapaa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin. Macronin ja Merkelin odotetaan keskustelevan ainakin EU:n vahvistamisesta.

 

Portugalin voitti Euroviisut

Portugali on voittanut Euroviisut Ukrainassa Kiovassa. Maata edusti Salvador Sobral, joka kisasi kotimaansa perinteitä kunnioittavalla balladilla Amar Pelos Dois. Portugali sai eniten pisteitä sekä tuomaristolta että yleisöltä.

Portugali oli yksi Euroviisujen ennakkosuosikeista.

Lauantain finaalissa oli mukana yhteensä 26 maata. Suomi ei ollut mukana finaalissa, sillä Norma John karsiutui kilpailusta jo ensimmäisessä semifinaalissa.

 

Euroviisujen semifinaalien pisteet julki - Suomen Norma John sijoittui kahdenneksitoista

Euroviisujen semifinaalien pisteet on julkistettu. Suomen Norma John sai 92 pistettä, mikä riitti ensimmäisen semifinaalin 12. sijaan.

Kummastakin semifinaalista kymmenen parasta eteni finaaliin. Ensimmäisestä semifinaalista viimeisenä jatkoon edennyt Kreikka sai 115 pistettä.

Voittoon ensimmäisessä semifinaalissa puolestaan ylsi Euroviisut voittanut Portugali ja sitä edustanut Salvador Sobral. Toisessa semifinaalissa eniten pisteitä sai Bulgaria, joka tuli finaalin toiseksi.

Pisteet julkistettiin Euroviisujen nettisivuilla pian finaalin jälkeen.

 

Sote-uudistuksen tietojärjestelmät valmiina vasta ensi vuosikymmenellä

Sote-uudistukseen liittyvä tietojärjestelmien uudistaminen on valmis kokonaisuudessaan vasta ensi vuosikymmenen puolella.

Sote-palvelujen valinnanvapauden on määrä tulla voimaan vuonna 2019, ja tähän vaiheeseen lähdetään nykyisten tietojärjestelmien pohjalta.

Toistaiseksi on auki, millä tavalla asiakas alkuvaiheessa käytännössä listautuu haluamalleen palveluntarjoajalle.

 

Tutkimus: Uusimaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi suosituimmat maakunnat

Uusimaa on asumisen kannalta vetovoimaisin ja houkuttelevin maakunta, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Kaksi viidestä voisi ajatella asuvansa siellä.

Uudenmaan jälkeen suosituimpia maakuntia ovat Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi. Vähiten vetovoimaa on tutkimuksen mukaan Keski-Pohjanmaalla, Kainuulla ja Kymenlaaksolla. Näiden kolmen maakunnan asukasmäärä on pieni.

 

Sunnuntaisuomalainen: Suomalaisten ja irakilaisten välisiä avioliittoja syntyy nyt ennätystahtiin

Sunnuntaisuomalaisen mukaan suomalaisten ja irakilaisten välisiä avioliittoja syntyy nyt ennätystahtiin. Niitä solmittiin viime vuonna yli kaksinkertaisesti edellisvuosiin verrattuna.

Irakilaiset kiilasivat viime vuonna tilaston kärkeen suomalaisnaisten ja ulkomaalaisten miesten avioliitoissa. Taakse jäivät muun muassa turkkilaiset ja britit.

Suomalaisnaisten ja irakilaismiesten välisiä avioliittoja solmittiin viime vuonna 135. Suomalaismiehet ottivat puolestaan vaimoikseen 54 irakilaisnaista.

 

Kasvattajina ansioituneita äitejä palkitaan äitienpäivänä

Tänään vietetään äitienpäivää. Valtakunnallista äitienpäiväjuhlaa vietetään Helsingissä Säätytalolla, missä presidentti Sauli Niinistö antaa kunniamerkin 33 äidille. Kasvattajina ansioituneet äidit palkitaan Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalilla.

Palkittavat äidit ovat kotoisin eri puolilta Suomea, vanhimmat heistä ovat noin 90-vuotiaita ja nuorin 43-vuotias. Monet heistä ovat olleet aktiivisia eri järjestöissä ja toimineet vapaaehtoistehtävissä. Moni heistä on myös toiminut puolisonsa kanssa sijais- ja tukiperheenä.

 

Pohjois-Korea teki jälleen ohjustestin

Pohjois-Korea on koelaukaissut ballistisen ohjuksen, sanoo Etelä-Korean armeija tiedotteessa. Ohjus laukaistiin Etelä-Korean armeijan mukaan Kusongin kaupungista noin puoli kuudelta aamulla paikallista aikaa eli myöhään eilen Suomen aikaa. Ohjus lensi arviolta 700 kilometriä, tiedotteessa kerrotaan.

Yhdysvaltain asevoimien sotatoimialueen päämaja on vahvistanut, että Pohjois-Korea on tehnyt ohjustestin. Se ei kuitenkaan vielä ottanut kantaa siihen, millaisesta ohjuksesta oli kyse. (Lähde: AFP)

 

Kreikassa neljä kuoli junan törmättyä taloon

Kreikassa neljä ihmistä on kuollut matkustajajunan törmättyä taloon lähellä Thessalonikin kaupunkia, kertoo Kreikan rautatieyhtiö Trainose. Lisäksi viisi ihmistä loukkaantui vakavasti. Yhtiön mukaan junankuljettaja on loukkaantuneiden joukossa.

Yhtiön mukaan pikajunan kaikki viisi vaunua suistui raiteilta. Raiteilta suistumisen syy ei vielä ole tiedossa.

Poliisin mukaan junassa oli noin 70 matkustajaa.

Talossa asunut mies kertoi toimittajille ehtineensä hypätä parvekkeelta turvaan juuri ennen törmäystä. (Lähde: AFP)

 

Suomalaisyritykset eivät hötkyile brexitin takia

Britanniassa toimivat suomalaisyritykset suhtautuvat odottavasti edessä olevaan EU-eroon, arvioi Suomalais-brittiläisen kauppakamarin johtaja Christa Holmborg.

Holmborg arvioi, että suurin osa ainakin isoimmista yrityksistä odottaa vielä lisätietoa brexitin etenemisestä.

Britanniassa arvioidaan toimivan satoja suomalaisyrityksiä. Täsmällistä määrää on vaikeaa arvioida, koska maassa on myös suomalaisten perustamia brittiyrityksiä.

Suomalaisyrityksistä vastavirtaan kulkee ainakin peliyhtiö Rovio, joka vasta alkuvuodesta avasi toimiston Lontoossa.

 

Leijonat kohtaa vahvassa vedossa olevan Sveitsin MM-jäällä

Leijonien tämän illan vastustaja Sveitsi on kovassa nosteessa jääkiekon miesten MM-kilpailuissa. Sveitsi kukisti eilisessä myöhäisottelussa B-lohkon ykkösen Kanadan jatkoajalla ja kipusi lohkossa toiseksi.

Suomi tarvitsee Sveitsi-ottelusta ehdottomasti voittoa, jotta Leijonien mahdollisuudet päästä neljän parhaan puolivälieriin vahvistuvat. Suomi on lohkossa neljäntenä kaksi pistettä Sveitsiä perässä.

Sveitsi-pelin jälkeen Leijonilla on alkulohkosta pelaamatta enää tiistain Kanada-ottelu.