Yön uutiskooste: Trump kertoo olevansa valmis takaamaan unelmoijille kansalaisuuden 10–12 vuodessa 

Hallitus antaa esitykset tiedustelulaeiksi eduskunnalle – oppositiopuolue SDP nousee avainasemaan 

Hallitus antaa siviili- ja sotilastiedustelua sekä niiden valvontaa koskevat esityksensä eduskunnalle tänään. Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.), puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) ja sisäministeri Paula Risikko (kok.) kertovat lakipaketin sisällöstä iltapäivällä.
Häkkänen on esittänyt, että hallitus suosittelisi tiedustelulakeihin liittyvän perustuslain muutoksen säätämistä kiireellisenä.
Lakipaketin läpiviemiseksi tarvitaan muutoksia perustuslain viestisalaisuutta koskeviin säännöksiin. Perustuslain muuttaminen kiireellisesti eli tämän eduskunnan aikana vaatii viiden kuudesosan enemmistön. Oppositiopuolue SDP on avainasemassa siinä, että tällainen enemmistö voidaan saavuttaa.


Vaisuksi moitittu vaalimittelö on sähköistynyt – presidenttiehdokkaat kokoontuvat viimeiseen tenttiin Ylelle 

Presidenttiehdokkaat ottavat illalla yhteen viimeisessä vaalitentissä, jonka järjestää Yle.
Pitkään vaisuksi moitittuun vaaliasetelmaan on tullut viime päivinä sähköä, kun vaalien toinen kierros on alkanut näyttää aiempaa todennäköisemmältä.
Istuvan presidentin Sauli Niinistön kannatus on tuoreimmissa gallupeissa notkahtanut, ja muut ehdokkaat ovat haastaneet häntä aiempaa kipakammin.
Vaalien ensimmäinen kierros järjestetään tämän viikon sunnuntaina.
Myös kisa toisesta sijasta näyttää tiukentuneen vihreiden Pekka Haaviston ja kansanliikkeen ehdokkaan Paavo Väyrysen välillä. 


Ministeriö esittää valtakunnansyyttäjän irtisanomista – valtioneuvosto päättää tänään Nissisen kohtalosta 

Valtioneuvosto päättää tänään virkarikoksesta tuomitun valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kohtalosta. Oikeusministeriö kertoi eilen esittävänsä Nissisen irtisanomista. Ministeriön arvion mukaan Nissisellä ei enää ole edellytyksiä hoitaa valtakunnansyyttäjän tehtävää joulukuun tuomion jälkeen.
Korkein oikeus tuomitsi Nissisen joulukuussa tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 40 päiväsakkoon. Korkeimman oikeuden mukaan Nissinen osallistui esteellisenä syyttäjälaitoksen koulutushankintoihin vuosina 2010–2015. Hankinnat tehtiin yrityksestä, jossa Nissisen veli oli merkittävässä asemassa.


Tshekin presidenttitaisto ratkeaa viikonvaihteessa 

Tshekissä äänestetään huomenna ja ylihuomenna presidentinvaalien toisella kierroksella. Vastakkain ovat istuva presidentti Milos Zeman ja hänet haastava Tshekin tiedeakatemian entinen johtaja Jiri Drahos.
Tiukasti maahanmuuttoa ja islamia vastustava Zeman voitti ensimmäisen äänestyskierroksen selvästi. EU-myönteisempi Drahos on kuitenkin kova vastus, sillä toiselta kierrokselta pudonneiden ehdokkaiden kannattajista suuri osa ryhmittyy hänen taakseen. (Lähde: AFP)


Lula haluaa Brasilian presidentiksi tuomiostaan huolimatta 

Brasilian entinen presidentti Luiz Inacio Lula da Silva haluaa pyrkiä presidentiksi tuomiostaan huolimatta. 72-vuotias ex-presidentti kertoi asiasta yleisötilaisuudessa, jossa oli paikalla noin 10 000 ihmistä. 
Brasilialainen vetoomustuomioistuin ilmoitti keskiviikkona, että se pidentää Lulan saamaa tuomiota korruptiosta ja rahanpesusta 12 vuoteen. Lula tuomittiin aiemmin 9,5 vuodeksi vankeuteen. 
Tuomion mukaan Lula oli muun muassa saanut ranta-asunnon lahjuksena rakennusfirmalta. Vastineeksi Lula olisi auttanut yhtiötä voittamaan valtio-omisteisen Petrobras-öljy-yhtiön urakkasopimuksia. (Lähde: AFP)


Trump: Vastaan mielelläni valan vannoneena Venäjä-tutkintaa johtavan erikoissyyttäjän kysymyksiin 

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo olevansa valmis vastaamaan valan vannoneena Venäjä-tutkintaa johtavan erikoissyyttäjän Robert Muellerin kysymyksiin. Trump kertoi asiasta toimittajille Valkoisessa talossa. 
Washington Post kertoi aiemmin lähdetietoihinsa vedoten, että Mueller haluaa kuulla Trumpia lähiviikkoina erityisesti siitä, miksi Trump syrjäytti kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Michael Flynnin ja Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n johtajan James Comeyn. 
Muellerin johtamassa tutkinnassa selvitetään muun muassa sitä, sekaantuiko Venäjä Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ja juonitteliko Trumpin kampanjakoneisto Venäjän kanssa. (Lähde: AFP)


Trump kertoo olevansa valmis takaamaan unelmoijille kansalaisuuden 10–12 vuodessa 

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo valmistautuvansa tukemaan sopimusta, joka takaa niin kutsutuille unelmoijille kansalaisuuden 10–12 vuodessa.
Unelmoijilla tarkoitetaan ihmisiä, jotka ovat Daca-suojeluohjelman piirissä. Ohjelma on taannut yli 700 000:lle lapsena laittomasti maahan tulleelle mahdollisuuden opiskella ja työskennellä Yhdysvalloissa. Ohjelma on Trumpin edeltäjän Barack Obaman luomus ja Trumpin hallinto on halunnut lakkauttaa sen.
Republikaanit ja demokraatit ovat tapelleet ohjelmasta jo kuukausia, ja riita siitä johti jopa liittovaltion hallinnon sulkemiseen. (Lähde: AFP)


Markkanen valittiin NBA:n nousevien tähtien tähdistöotteluun 

Chicago Bullsin suomalaispelaaja Lauri Markkanen on valittu NBA:n nousevien tähtien tähdistöotteluun. Chicago Bulls kertoo asiasta Twitterissä. Otteluun valitut ovat ensimmäisen tai toisen kauden NBA-pelaajia. Nousevien tähtien ottelu käydään samana viikonloppuna kuin itse tähdistöottelukin.
Myös Chicago Bullsin Kris Dunn valittiin nousevien tähtien otteluun.
Varsinainen tähdistöottelu pelataan helmikuun 18. päivä Los Angelesissa. 


Markkasen Bulls hävisi vierasottelun Philadelphiaa vastaan 

Koripallon NBA:ssa Lauri Markkasen Chicago Bulls otti takkiinsa ottelussa Philadelphiaa vastaan. Philadelphia voitti kotikentällä pelatun ottelun pistein 115–101. Markkanen sai ottelussa 12 pistettä ja kolme levypalloa.
Kentällä Markkanen oli reilut 22 minuuttia.