Yön uutiskooste: opettajat tarvitsevat lisäoppia sometaitoihin, hurrikaaneja Atlantilla

Opettajat tarvitsevat lisää koulutusta sometaitojen opettamiseen, sanovat asiantuntijat. Tieto- ja viestintätekniikkaa, johon sisältyy myös sosiaalinen media, pitäisi peruskoulun uusien opetussuunnitelmien mukaan olla mukana eri oppiaineissa.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n erityisasiantuntijan Jaakko Salon mukaan opetussuunnitelman tavoitteet eivät kaikkialla toteudu. Myös sosiaalisen median ja koulutusteknologian asiantuntija Harto Pönkä arvioi, että koulujen ja kuntien välillä on suuriakin eroja.

Opetushallituksen mukaan opettajille tarjotaan täydennyskoulutusta muun muassa tutor-opettajatoiminnan muodossa.

 

Maavoimien komentaja: Kansainvälinen yhteistyö lisääntyy

Maavoimien komentajan Petri Hulkon mukaan kansainvälinen yhteistyö on lisääntymässä Maavoimissa. Lähin kumppani on Ruotsi, jonka kanssa on laadittu lähivuosille tarkka suunnitelma harjoitusyhteistyöstä. Kenraalimajuri Hulkon mukaan tavoitteena on myös kasvattaa toisen maan harjoituksiin osallistuvien joukkojen kokoa.

Maavoimat osallistuu ensi viikolla Ruotsissa alkavaan suureen Aurora 17 -sotaharjoitukseen. Myös Meri- ja Ilmavoimat ovat mukana Ruotsin johtamassa kansainvälisessä harjoituksessa.

 

Kolme hurrikaania jyllää Atlantilla

Atlantilla on meneillään historiallinen myrskytilanne, kun kaikkiaan kolme voimakasta hurrikaania jyllää alueella. Kolmikon voimakkain myrsky Irma uhkaa Kuubaa, Bahaman keskiosia ja Miamin suurkaupunkia Yhdysvaltain Floridassa.

Meksikon itärannikkoa lähestyy hurrikaani Katia ja hurrikaani Jose on Karibianmerellä etenemässä kohti saaria, joista osa vahingoittui pahoin Irma-hirmumyrskyn kourissa.

 

Kuubassa miljoonat ihmiset jättäneet kotinsa Irman takia

Hurrikaani Irma saavutti Kuuban pohjoisrannikon noin kolmelta yöllä Suomen aikaa. Myrsky oli iskemässä Caibarien kaupunkiin, kertoi Yhdysvaltain hurrikaanikeskus.

Kuuban Camagueyn, Ciego de Avilan, Sancti Spiritusin, ja Villa Claran maakuntiin on annettu hurrikaanivaroitus.

Ainakin miljoona ihmistä on Kuubassa evakuoitu varotoimena hurrikaanin takia. Osa heistä majoittuu tuttaviensa luona, osa on sijoitettu hätämajoitukseen. Kuubassa on lisäksi evakuoitu noin 10 000 turistia.

Kuuban pääkaupungin Havannan odotetaan välttyvän pahimmalta, mutta myös sinne on annettu hurrikaanivaroitus. (Lähde: AFP)

 

Yhdysvallat pyytää äänestystä uusista Pohjois-Korea-pakotteista

Yhdysvallat on esittänyt virallisen pyynnön uusista pakotteista Pohjois-Koreaa vastaan. Yhdysvallat pyytää YK:n turvallisuusneuvoston äänestävän lisäpakotteista maanantaina.

Yhdysvallat on esittänyt päätöslauselmaluonnoksen, johon sisältyy öljyn kauppasaarto, Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin varojen jäädyttäminen, tekstiilikaupan kielto sekä ulkomailla työskentelevien pohjoiskorealaistyöläisten palkkojen jäädytys.

Venäjä ja Kiina ovat diplomaattilähteiden mukaan vastustaneet uusia pakotteita lukuun ottamatta tekstiilikauppaa koskevaa kieltoa. (Lähde: AFP)

 

Homoliittojen vastustus nousussa Australiassa vihreää valoa saaneen äänestyksen alla

Australiassa homoliittojen vastustus on noussut hiljattain korkeimmalta oikeudelta etenemisluvan saaneen äänestyksen lähestyessä, uutisoi Sydney Morning Herald.

Aiempaa useampi australialainen aikoo kyselyn mukaan myös jättää äänestämättä. Etenkin nuoret empivät äänestämistä.

Australian korkein oikeus katsoi kuluneella viikolla, että hallituksen määräämä vapaaehtoinen postiäänestys homoliittojen sallimisesta voi edetä.

Jos postiäänestäneiden enemmistö kannattaa homoliittojen sallimista, Australian hallitus vie asiaa koskevan lakiesityksen parlamenttiin. Äänestystulos ei kuitenkaan sido parlamenttia.

 

Terrori-iskun kohteeksi joutunut Manchester Arena avataan yleisölle

Britanniassa avataan tänään yleisölle Manchester Arena, joka on ollut suljettuna toukokuisen terrori-iskun jälkeen. Poptähti Ariana Granden konsertissa kuoli 22 ihmistä, kun itsemurhapommittaja räjäytti itsensä.

Areena avautuu We Are Manchester -konsertilla, jonka pääesiintyjänä on Oasis-yhtyeessä tähdeksi nousseen Noel Gallagherin yhtye High Flying Birds. Gallagher on lähtöisin Manchesterista.

 

Britanniassa EU-eron vastustajat osoittavat mieltään marssimalla parlamentin luo

Lontoossa Britannian EU-eroa vastustavat osoittavat tänään mieltään marssimalla parlamentin luo. Marssin järjestäjät väittävät, että brittien kanta brexitiin eli maan eroamiseen EU:sta on muuttunut eikä enemmistö saarivaltion asukkaista ole enää EU-eron kannalla.

Brexitin on määrä astua voimaan maaliskuun lopussa 2019.

Vuonna 2016 britit äänestivät neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä EU-jäsenyyden jatkamisesta, ja eron kannattajat saivat niukan enemmistön. Britannian hallitus päätti äänestyksen jälkeen, että maa eroaa Euroopan unionista.

 

Suomi pelaa EM-koripallon puolivälieräpaikasta Italiaa vastaan

Suomen koripallomaajoukkue pelaa tänä iltana paikasta EM-kisojen puolivälierissä. Suomi kohtaa pudotusottelussa Italian.

Ottelu alkaa kello 18.45 Istanbulissa. Voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon.