YK-tarkkailijat pääsivät autioituneeseen al-Haffaan

Syyriassa YK:n tarkkailijat ovat vihdoin päässeet al-Haffan kaupunkiin, jossa on kahakoitu viime päivinä kiivaasti. YK:n tiedottajan mukaan tarkkailijoiden saattue saapui kaupunkiin aamupäivällä.

Edellispäivänä tarkkailijat käännytettiin pois, kun he yrittivät päästä paikalle.

Saattueen mukana oleva uutistoimisto Reutersin valokuvaaja kertoo, että al-Haffa on lähes täysin autioitunut ja kaupungissa on merkkejä raskaista pommituksista. Paikallisia asukkaita on näkynyt vain kourallinen.

Rauhanvälittäjä Kofi Annan on ollut huolissaan kaupungin siviiliväestön tilanteesta.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty kertoi aikaisemmin tänään, että Syyrian hallituksen joukot tappavat siviilejä järjestelmällisesti. Järjestö vaatii julmuuksien viemistä Kansainvälisen rikostuomioistuimen tutkittavaksi ja aseiden viennin kieltämistä sisällissotaa käyvään maahan.

Armeija ja puolisotilaalliset joukot ovat tehneet samankaltaisia iskuja useisiin kaupunkeihin sekä kyliin.

Yhdysvallat on varoittanut, että Syyrian armeija saattaa suunnitella al-Haffassa uutta joukkomurhaa.