Yhdistys huijasi satojatuhansia päihdetyön nimissä

Turun poliisi on saanut loppuun Nuori elämä ry:n toimintaa koskevan esitutkinnan, ja asia siirtyy syyteharkintaan. Yhdistys on ilmoittanut rahoittaneensa päihdevalistusta. Sitä epäillään törkeästä petoksesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta, rahankeräysrikoksesta ja törkeästä veropetoksesta.

Yhdistys toimi kesäkuusta 2004 huhtikuuhun 2007. Rahaa on kertynyt kaikkiaan yli 560 000 euroa, josta varsinaiseen toimintaan on mennyt alle yksi prosentti.

Yhdistyksen toimintaa on johdettu Turusta, mutta sillä on ollut toimipaikka myös Helsingissä sekä hetken aikaa Salossa. Toiminnasta on vastannut käytännössä yksi henkilö. Hänelle on kertynyt selvittämättömiä nostoja yhdistyksen tililtä 280 000 euroa.

Yhdistyksellä ei ole ollut keräyslupaa, kirjanpito on laiminlyöty, eikä verottajalle ole tehty minkäänlaisia ilmoituksia.

Käytännössä rahaa on kerätty puhelimitse myymällä muutamien kymmenien eurojen hintaisia tukipaketteja. Lähes kaikki puhelinmyyjät ovat olleet alle 18-vuotiaita, eikä heillä ole ollut tietoa yhdistyksen varojen käytöstä. Vuosina 2004-2006 työntekijöitä on ollut satoja.