Yksi kuoli rivitalopalossa Juankoskella

Keski-ikäinen nainen menehtyi rivitalopalossa Juankoskella yöllä torstaina. Poliisi selvittelee palon syytä. Tapauksessa ei epäillä rikosta.

Onnettomuustalossa on neljä huoneistoa. Palokunta evakuoi varalta naapuriasukkaat.

Palo alkoi yhdestä rivitalon huoneistoista, joka tuhoutui lähes kauttaaltaan. Savusukeltajat löysivät huoneison eteisestä menehtyneenä noin 40-vuotiaan naisen.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Rasintielle yhden aikaan.

Kuolonuhri oli huoneiston asukas.

Palokunta sai rajattua palon pääosin päätyhuoneistoon, mutta myös muut huoneistot kärsivät varsinkin savu- ja vesivahingoista.

Asunnoista täysin tuhoutuneen lisäksi voi olla, että myöskään toista asuntoa ei saada enää asumiskuntoon. Sen sijaan kolmas asunto sekä päiväkäytössä oleva neljäs huoneisto selvinnee tulipalosta.

Hälytyksen tulipalosta teki naapuri. Onnettomuustalo on vanha, 1960-luvulla rakennettu puurakenteinen. Sen omistaa Juankosken kaupunki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.