Yle: Kuopion Tuomikujan päiväkodin viipaleessa vesivahinko - lapset väistötiloissa

Kuopion Tuomikujan päiväkodin nykyinen väistötila, Kettulan koulun pihalla sijaitseva viipalerakennus on poissa käytöstä toistaiseksi vesivahingon vuoksi. Asiasta kertoo Yle.

Ylen mukaan rakennuksen käyttövesiputki rikkoutui viime viikonloppuna, minkä vuoksi päiväkoti jouduttiin sulkemaan. Asiakkuuspäällikkö Jarmo Tuppurainen kaupungin tilakeskukselta arvioi Ylelle, että tilat ovat poissa käytöstä pari kuukautta. Vahinkojen laajuutta kuitenkin vielä kartoitetaan.

Tuomikujan päiväkodissa on vajaat 40 lasta. Lapset on sijoitettu toistaiseksi  alueen muihin päiväkoteihin.

Lapset sijoitetaan Ylen mukaan vuodenvaihteen jälkeen uusiin väistötiloihin. 1–2-vuotiaat aiotaan sijoittaa Sinikellon päiväkotiin Puijonlaaksoon. Vanhemmat lapset aiotaan siirtää Linnanpellolle entisen sokeainkoulun tiloihin Vuorelankadulle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.