Yle: Poliisin nimi pois virkapuvusta ja virkamerkistä kiusaamisen ja uhkailun estämiseksi

Poliisit haluavat luopua nimitunnistepakosta, kertoo Yle. Muutoksen taustalla ovat sosiaalisessa mediassa yleistyneet kiusaamis- ja uhkaamisrikokset, kertoo Suomen Poliisijärjestöjen liitto SPJL.

Nimestä luopuminen koskisi niin virkapuvun nimilaattaa kuin virkamerkkiäkin. Liiton mukaan nimi voitaisiin korvata numerosarjalla tai muulla tunnisteella.

Ylen haastattelema poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on ammattiliiton kanssa samalla kannalla.

– Näin pyritään hillitsemään ja ehkäisemään epäasiallista vaikuttamista ja maalittamista.

Virkapukuisen poliisin nimi on tähän saakka ollut näkyvissä kansalaisten oikeusturvan vuoksi.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.