Yle: Suomi tarjoaa metsäpalojen sammutusapua Ruotsiin

Suomi on päättänyt tänään tarjota metsäpalojen sammutusapua Ruotsiin. Ensimmäiset joukot olisivat valmiina lähtöön Torniosta vuorokauden sisällä, jos Ruotsi apua pyytää, uutisoi Yle.

Sisäministeriön pelastusylitarkastaja Rami Ruuska kertoi STT:lle, että Ruotsiin olisi lähtemässä noin 35 hengen pelastusjoukkue kalustoineen.

– Se, mihin päin Ruotsia he sammutustehtäviin lähtisivät, on vielä auki, Ruuska lisäsi.

Hänen mukaansa Suomen Lapin sääennuste ja metsäpalojen tilanne ovat nyt sellaiset, jossa siltä alueelta on mahdollista irrottaa sammuttajia auttamaan Ruotsiin. Lähtevä ryhmä koottaisiin Suomen normaalivahvuuden ulkopuolelta. Kotimaisesta valmiudesta Ruotsiin lähtijöitä ei Ruuskan mukaan voida irrottaa.

Metsäpaloriskin ennuste on Suomessa ainakin osittain jälleen huonontumassa.

Laajoja metsäpaloja sammuttava Ruotsi on aiemmin toivonut Suomesta avuksi lentosammutuskalustoa. Ruotsi on jo saanut sammutustöihin ammattilaisapua useasta Euroopan maasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.