Yle: Työntekijä kävi työajalla lääkärissä, yrittäjä antoi potkut

Työajalle osunut lääkärissä käynti johti työntekijän potkuihin Lempäällä toukokuussa 2012. Tapauksesta kertoo Yle verkkosivuillaan.

LVI-alan yrittäjä lähetti työntekijälleen aamulla tekstiviestin, jossa kysyi, onko tämä tulossa töihin. Työntekijä ilmoitti menevänsä lääkäriin, jonka jälkeen työnantaja päätti työsuhteen tekstiviestillä.

Seuraavana päivänä työnantaja selitti puhelimessa, ettei yrityksellä ole varaa maksaa sairauslomia. Työsuhteen hän päätti koeaikaan vedoten.

Oikeudessa yrittäjä sanoi luulleensa, että koeaikaa oli vielä jäljellä. Koeaika oli merkitty virheellisesti työsopimukseen pidemmäksi mitä työehtosopimus sallii. Hän myös vetosi työntekijän rikkeisiin, kiisti tienneensä sairauslomasta ja sanoi, ettei ollut saanut tekstiviestiä lääkärikäynnistä.

Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan keskustelu siitä, ettei yrityksellä ole varaa maksaa sairauslomasta, viittasi siihen, että sairausloma oli syy irtisanomiseen.

Oikeus tuomitsi työnantajan työsyrjinnästä. Työntekijä saa hyvitykseksi tapahtumasta kuuden kuukauden palkan eli runsaat 14000 euroa sekä 800 euroa korvauksia henkisestä kärsimyksestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.