Yle: Ugandassa kuolleen suomalaisliikemiehen tapauksessa nostettu murhasyytteet

Viime vuoden helmikuussa Ugandassa luksushotellista kuolleena löydetyn suomalaisen liikemiehen tapauksessa on nostettu murhasyytteet, kertoo Yle.

Ylen tietojen mukaan murhasyytteet luettiin Buganda Roadin oikeustalolla Ugandan pääkaupungissa Kampalassa.

Aikaisemmin epäiltyjä syytettiin lievemmästä rikoksesta eli kuolemantuottamuksesta ja heidät oli vapautettu takuita vastaan odottamaan oikeuden tuomiota. Nyt kolmikko on Ylen tietojen mukaan vangittu uudelleen.

Liikemiehen kuolema epäselvissä olosuhteissa herätti kohun, kun selvisi, että hän oli matkustanut Ugandaan yhdessä entisen viestintäministerin Suvi Lindénin (kok.) kanssa.

Miehen kerrottiin olleen matkalla markkinoimassa asetarvikeyhtiö Patrian tuotteita. Lindén on ollut niukkasanainen tapauksesta.

Epäiltynä nainen, jota on Ugandassa kutsuttu suomalaismiehen tyttöystäväksi

Henkirikoksesta syytettiin aiemmin viittä ihmistä, mutta Ylen mukaan kahden muun syytteistä on luovuttu. Murhasta epäillään Ylen mukaan naista, jota on Ugandassa kutsuttu suomalaismiehen tyttöystäväksi sekä tämän kahta kumppania. Murhasta voidaan tuomita Ugandassa kuolemaan.

Ylen mukaan jutun tutkinta oli keskeytyksissä, mutta se avattiin uudelleen ja toimitettiin syyttäjälle viime viikolla vahvoin epäilyksin, että kolmella epäillyllä oli aikomus ja motiivi surmata suomalaisliikemies.

Patrian kanssa yhteistyötä tehneen liikemiehen ruumis löytyi Kampalan Pearl of Africa -hotellista 6. helmikuuta.

Miehen ruumiista on ugandalaismedian mukaan löytynyt lutikkamyrkkyä ja kokaiinia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Mannerheimin salonkivaunu töhrittiin Mikkelissä, spraymaali imeytyi ainutlaatuisen vaunun puupaneeleihin –  Museojohtaja: "Kyllä tässä aika suuri vahinko on tehty"

Someron tulipalossa pahoin palanut mies kuoli sairaalassa – naisystävää epäillään omakotitalon sytyttämisestä

Valtiovarainministeri Vanhanen: Uusia koronatukia yrityksille ei ole näkösällä

Kuiva alkukesä verottaa satoa – Lounais-Suomessa tilanne on erityisen kurja

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä sinetöi sote-sopimuksen Mehiläisen kanssa

Suomessa on todettu 22 uutta koronavirustartuntaa, ei uusia kuolemantapauksia –  Espoossa ilmennyt koronaa päiväkodissa ja hoivapalveluyrityksessä

Helsingin merialueelta löytyi osia ihmisruumiista –  MTV: Kyläsaaren rannalta löydettiin kaksi irtonaista jalkaterää

Uuteenkaupunkiin saapuneella rahtilaivalla useita koronatartuntoja –  yksi toimitetaan ambulanssilla tutkimuksiin, muu miehistö ei poistu laivalta

Alkoholiveroa voidaan korottaa jo ensi vuodeksi – viime vuonna Virosta tuotiin aiempaa enemmän mietoja ja vähemmän vahvoja juomia

Uutisanalyysi: Keskusta kaipaa johtajaa, joka osaa kasata joukot – "Meidän porukka on aika rikki ja olemme jakautuneet"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.