Yle-verolle viimeinen sinetti

Ylen toiminta rahoitetaan ensi vuoden alusta lukien uudella Yle-verolla.

Eduskunta hyväksyi veron lopullisesti myöhään eilen. Eduskunnassa hallituksen esitykseen tehtiin muutos, joka poistaa pienyrittäjiltä veron maksamisen kahdesti, yksityishenkilönä ja yrityksen liikevaihdosta.

Yksityishenkilöiden maksettavaksi tulevaan Yle-veroon ei tehty muutoksia. Veron määrä on 0,68 prosenttia tulosta, kuitenkin enintään 140 euroa.

Eduskunta muutti yhteisöiltä perittävän Yle-veron määräytymään liikevaihdon sijasta yrityksen tuloksen perusteella. Pienimmiltä yrityksiltä Yle-veroa ei peritä lainkaan.

Valtio, kunnat ja seurakunnat sekä asunto-osakeyhtiöt vapautetaan Yle-verosta. Yhteismetsiltäkään sitä ei peritä. Kuntien vapauttaminen koskee myös esimerkiksi kouluja ja sairaaloita.

Yhteisöiltä kerätään Yle-veroa eduskuntaryhmien tekemän sopimuksen mukaisesti 22 miljoonaa euroa.

---

Korjattu aiempaa uutista: Jutussa mainittiin virheellisesti, että yksityishenkilöt maksaisivat Yle-veroa 0,63 prosenttia tuloistaan. Todellisuudessa veroprosentti on 0,68.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.