Ylen Ykkösaamu: Halla-aho valmis jatkamaan puheenjohtajana, jos puolueen etu sitä vaatii

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoi Ylen Ykkösaamussa olevansa valmis jatkamaan puolueen puheenjohtajana, jos puolueen etu sitä vaatii. Hänen mukaansa puolue kestäisi kuitenkin puheenjohtajan vaihdoksen. Perussuomalaisten puoluekokous pidetään myöhemmin tänä vuonna Tampereella.

Eri puolueiden kommentit siitä, etteivät ne näe hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa mahdollisena tai todennäköisenä, hän kuittasi vaalipuheena.

Halla-aho kritisoi Ylellä tiedustelulain ja soten valmistelua. Huono ja ylimielinen lain valmistelu on hänen mielestään ollut ominaista istuvalle hallitukselle. Halla-aho ei kaipaa perustuslakituomioistuinta, mutta esittää huolta siitä, annetaanko eduskunnan ulkopuolelta tuleville perustuslakiasiantuntijoille liikaa valtaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Merivoimien suurhanke etenee – monitoimikorvetit korvaamaan käytöstä poistuvia aluksia

Kilpisjärvellä satoi ensilumi – sää jatkuu kylmänä viikonloppuun asti

Kuljetusala tyrmää hallituksen päätöksen parafiinisen dieselin veroalen poistosta –  Neste aikoo palata perinteisen dieselin valmistukseen, jos puhtaamman dieselin veroetu poistuu

Niemiojan perheen menot kasvavat 120 euroa vuodessa: "Kyllä lisäkulut tuntuvat" – Näin budjettipäätökset vaikuttavat arkeen

Macron ja Rinne asettavat Britannialle takarajan – Boris Johnsonin annettava kirjallinen ehdotuksensa syyskuun loppuun mennessä

Asiantuntijat pitävät budjetissa esiteltyjä työllisyystoimia melko vaatimattomina –  vaikeita talouspäätöksiä ei ole vielä tehty

Poliisihallitus varoittaa viallisesta patruunaerästä – käyttö lopetettava välittömästi

Presidentti Niinistö tapaa Trumpin Washingtonissa lokakuussa

Eduskunta aloitti Suostumus2018-aloitteen käsittelyn – "On päivänselvää, että seksi ilman suostumusta on raiskaus"

Isäpuoli tuomittiin 11 vuoden vankeuteen vakavasti sairaan tytön taposta Nurmijärvellä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.