Ylen julkaisujohtaja kiittää selvitystä perusteelliseksi – Hyviä ohjeita vastaaville toimittajille

Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo kiittää professori Olli Mäenpään selvitystä perusteelliseksi ja monipuoliseksi. Hänen mukaansa Mäenpään täytyi luonnollisesti käsitellä Ylen Terrafame-uutisointi raportoinnissaan, koska koko julkinen keskustelu alkoi siitä.
– Se oli poikkeuksellinen vaikutusyritys pääministerin kohdalta Yleisradiota kohtaan. Asiassa on sitten haluttu poikkeuksellisen tarkasti katsoa, että tosiasioihin perustuva journalismi toteutuu.
– Kysymys ei ole pelkästään jostakin direktio- tai sananvapauden normatiivisesta ohjausnäkökulmasta, vaan siinä on aina otettava huomioon journalistisia tavoitteita ja Ylen tapauksessa myös julkisen palvelun tehtävät ja velvoitteet. Tässä tapauksessa direktio-oikeuden käyttäminen ei ehkä ollut riittävää, Silvo sanoo STT:lle.
Silvon mukaan Ylen hallitus on antanut toimitusjohtaja Lauri Kiviselle tehtäväksi parantaa Ylen organisaatio- ja henkilöstöjohtamiseen liittyviä ongelmia.
– Selvityksessä on myös paljon hyviä ehdotuksia, joita vastaavat toimittajat voivat jo nyt kaiken aikaa pitää mielessään ja hyödyntää.
Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen ilmapiiriongelmat ovat Silvon mukaan olleet hallituksen listalla jo ennen Mäenpään selvitystä. Ylessä seurataan henkilöstön hyvinvointia ja työilmapiiriä jatkuvasti ja mittauksia tehdään kaksi vuodessa, Silvo huomauttaa.
– Tätä tematiikkaa on hallituksessa käsitelty pitkin talvea. Työilmapiiri ei ollut Mäenpään tutkimuskohde, mutta hän tuo esille sen, että journalistisessa johtamisessa tämäkin on tärkeää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.