Ylestä eronnut Atte Jääskeläinen tutkijaksi Oxfordiin

Yleisradion entinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee vierailevaksi tutkijaksi Oxfordin yliopiston Reuters-instituuttiin Britanniaan. Reuters-instituutti kertoo sivuillaan, että Jääskeläinen keskittyy muun muassa digitalisaation vaikutuksiin uutisten liiketoimintamalleissa ja median demokraattiseen rooliin.

Jääskeläinen oli viime talvena Ylen Terrafame-uutisointiin ja pääministeri Juha Sipilään (kesk.) liittyneen kohun keskipisteenä.

Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi maaliskuussa langettavan päätöksen Ylelle journalistisen päätösvallan luovuttamisesta Terrafame-uutisoinnissa. JSN katsoi, että pääministeri Sipilän toiminta Yleisradion Terrafame-uutisoinnissa voitiin tulkita painostusyritykseksi. Jääskeläinen kiisti antaneensa ulkopuolisten ohjailla Ylen journalismia.

Kohun viimeinen aalto nousi toukokuussa, kun Jääskeläinen viittasi Helsingin Sanomien haastattelussa Ylen mahdollisuuteen jäädä pois JSN:stä. Jääskeläinen erosi Ylen päätoimittajan tehtävästä toukokuun lopulla, kun hänellä Ylen mukaan ei ollut enää edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen.

Jääskeläinen ehti toimia Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajana ja vastaavana päätoimittajana noin 10 vuotta. Ennen Yleä hän työskenteli STT:n päätoimittajana ja toimitusjohtajana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kalankasvatuksen ympäristövaikutukset Suomessa ovat vähentyneet 80-luvulta

Ministeriö läpivalaisee kaikki kunnat – "Sen jälkeen tiedetään, millaisia lääkkeitä eri alueilla tarvitaan"

Irak: Lapset luovutettiin Suomelle jo vuonna 2017 – Suomen ulkoministeriön mukaan kyse oli lapsikaappauksesta

Puhki ruostuvissa hylyissä lymyää ympäristöriski – rannikolla makaa yli tuhat hylkyä, jotka voivat levittää öljyä Itämereen

Kaikkonen pitää keskustan puheenjohtajakisaa henkilövaalina, Kulmuni näkee myös linjaeroja

Sirpa Pietikäinen ei päässyt äänestämään Ursula von der Leyenin puolesta, syynä äidin sairastuminen

Pientä tyttöä ei voi palauttaa Somaliaan ennen kuin on selvitetty, uhkaako häntä siellä silpominen – KHO palautti asian Migrin käsiteltäväksi

Suomessakin on varauduttu poliittiseen väkivaltaan – Päivi Nergin mukaan pieniinkään ilmiöihin ei saa suhtautua leikiten: "Suomi ei ole lintukoto"

Pyöräilijä menehtyi törmäyksessä auton kanssa – kolme autoa ohitti pyöräilijää, kun turma sattui

Omaa terveydentilaa halutaan seurata älylaitteilla – tulevaisuudessa tietoja voitaisiin hyödyntää myös terveydenhuollossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.