Yli 12 500 lintuhavaintoa ympäri Suomen

Kun perjantainen lämmin sää vaihtui pohjoisen tuuliin, myös viimeiset muuttolinnutkin ottivat siipiä alleen. Tämä sopi suomalaisille lintubongareille, jotka osallistuivat viikonloppuna Euroopan laajuiseen EuroBirdwatch-tapahtumaan.

Maanantaiaamuun mennessä suomalaiset ilmoittaneet runsaasta 12 500 lintuhavainnosta, jotka oli tehty lauantain ja sunnuntain aikana.

-Suomi on lintuharrastuksen kärkimaita, kertoo BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved.

-Britit ovat kärjessä, mutta heitä seuraavat suomalaiset, ruotsalaiset ja hollantilaiset.

Valkoposkihanhet lähtivät viikonlopun aikana massoittain liikkeelle, samoin sepelkyyhkyjä bongattiin Suomessa runsaasti.

-Vähän harvinaisemmista linnuista taikauunilinnusta tehtiin kahdeksan havaintoa.

Taikauunilintu on pajulinnun siperialainen sukulainen, jonka nokka on kohti Länsi-Eurooppaa.