Yli puolet suomalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä, kertoo tuore kysely

Suomalaisista hieman yli puolet eli 51 prosenttia kertoo vastustavansa Natoon liittymistä, selviää Maaseudun Tulevaisuuden, Verkkouutisten ja Hufvudstadsbladetin tilaamasta kyselytutkimuksesta. 43 prosenttia vastaajista äänestäisi liittymistä vastaan myös silloin, jos valtionjohto kannattaisi liittymistä.

Natoon liittymistä kertoo kannattavansa 26 prosenttia suomalaisista. Jos valtionjohto asettuisi Nato-jäsenyyden puolelle, kannattaisi liittymistä kansanäänestyksessä 36 prosenttia vastaajista.

Kielteisimmin jäsenyyteen suhtautuvat vasemmistoliiton kannattajat, joista 11 prosenttia kannattaa ja 69 prosenttia vastustaa liittymistä.

Nato-myönteisimpiä ovat kokoomuksen kannattajat, joista 57 prosenttia kannattaa liittymistä.

Korkeakoulutetut ja kaupunkilaiset kannattavat

Natoon liittymistä kannatetaan eniten pääkaupunkiseudulla ja vähiten maaseutukunnissa. Kielteisimmin Natoon suhtaudutaan Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Korkeatuloiset, itsensä poliittisesti oikealle sijoittavat ja akateemisesti koulutetut suhtautuvat Natoon myönteisemmin kuin vain peruskoulun suorittaneet, vasemmistolaiseksi itsensä luokittelevat ja pienituloiset.

Kyselyn toteutti markkinatutkimusyritys Kantar TNS ja siihen vastasi kesäkuun alussa 1  106 15–74 -vuotiasta henkilöä. Virhemarginaali kyselyssä on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.