Ylilennot ja isot panssariajoneuvot keräsivät huomion paraatissa

Kuopion keskustassa järjestetty Puolustusvoimien valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati sujui hyvin.

Tapahtuman ehdoton vetonaula olivat Hornet-monitoimihävittäjät, jotka ylilennollaan muodostivat taivaalle numerot 100.

Ylilentoon osallistui ennätykselliset 15 Hornetia.

 

Paraatin ensimmäinen osa oli joukkojen katselmus Keskuskentällä. Sen jälkeen joukot siirtyivät ohimarssiin Tulliportinkadulle.

Tulliportinkatu oli paraatin aikana suljettu Kasarmikadun ja Maaherrankadun välillä.

Kadun varsi täyttyi yleisöstä poikkeuksellisesti jo lähes tuntia ennen paraatia.

Moni sen jälkeen tullut harmitteli, että joutui tyytymään huonompiin katsomispaikkoihin.

Tulliportinkadun varret olivat niin täynnä, että kaikkien liikerakennusten katoilla oli katsojia torin lähellä. Lisäksi Tulliportinkadun varren lehmuksiin kiipesi useita katsojia.

 

Tämän vuoden itsenäisyyspäivän sotilasparaatin suunnittelusta oli vastuussa Ilmavoimat ja järjestämisestä Karjalan lennosto

Paraatin osastoja johti päivän ajan paraatin komentaja, Ilmavoimien esikuntapäällikkö Jari Mikkonen. Prikaatikenraali Mikkonen siirtyi Ilmavoimien esikuntaan Karjalan lennoston komentajan tehtävästä.

Paraatin vastaanottajina olivat tänä vuonna Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Sampo Eskelinen. Kaupunkia edustaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä.

 

Hornetin ylilennon lisäksi paraatissa näyttäviä kohtia olivat Hawk-suihkuharjoituskoneiden ylilento sekä Maavoimien kopterien ylilento.

Paraatiin osallistuivat kaikkiaan Ilmavoimista Karjalan lennosto, Ilmasotakoulu ja Ilmavoimien soittokunta. Maavoimista osallistuivat Kainuun prikaati, Karjalan prikaati, Panssariprikaati, Porin prikaati ja Utin jääkärirykmentti ja Merivoimista Uudenmaan prikaati

Muita osallistujia olivat Maanpuolustuskorkeakoulu, Pohjois-Karjalan rajavartiosto, reserviläisten maakuntakomppania, Sotilaskotiliitto, Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Rauhanturvaajat ja Naisten valmiusliitto.

Paraatin yleisömäärä rikkoi reilusti 20 000 rajan - kalustonäyttely oli huippusuosittu

Paraatin paluuliikenne ruuhkautui kaduille - juhlassa sairauskohtaus ja pari päihtynyttä

Mittavat turvajärjestelyt näkyivät - liikenne sujui pääosin hyvin paraatipäivänä

Tiesitkö tämän itsenäisyyspäivän paraatista? - Marssinopeutena 120 askelta minuutissa

Uusimmat

Kotimaa

Paikallispolitiikan kultapoika ja keskustasäätiöiden vakiokasvo

Perttu Nousiainen Viron tv:ssä: Ihmiset tekevät myös virhearviointeja"

Suomi aloittaa puheenjohtajuuden Euroopan yhteistyöjärjestössä – esillä kysymys Venäjän jäsenyydestä järjestössä

Hyväntekijän viittaa kantanut lelusalakuljettaja on tänään tuomiolla muun muassa talousrikoksista

Lähes neljän vuoden takaisesta Tesoman henkirikoksesta annetaan tänään tuomio – epäilty ilmoittautui poliisille keväällä

Kittilä-käräjillä kuullaan irtisanotun kunnanjohtajan miestä ja hissiyhtiön hallituksen ex-puheenjohtajaa

Helsingin Sanomat alkaa julkaista ilmaisjakelulehtiä pääkaupunkiseudulla – Keskisuomalaisen Kangaskorpi: "Toivotamme kilpailijan tervetulleeksi"

Vapaavuori väläyttää Helsingin irtautumista Kuntaliitosta – pitää mahdollisena suurten kaupunkien yhteistyötä

Puolustusvoimien historian korkea-arvoisin naisupseeri Inka Niskanen Karjalan lennostoon hävittäjälaivueen komentajaksi

Poliisi epäilee, että 13 vuotta sitten kadonneen miehen ruumis piilotettiin autiotalon maakellariin – syyttäjän mukaan mies kuristettiin henkilöautossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.