Yliopisto pelasti hampun kasvattajan vankeudelta

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona sakkoihin luonnossa hamppua kasvattaneet neljä nuorukaista.

Käräjäoikeuden mukaan kahden tuomitun rikoslista olisi ansainnut vankeusrangaistuksen. Oikeus katsoi kuitenkin, että teot oli tehty nuoruuden ajattelemattomuudesta. Lisäksi oikeus katsoi, että toinen nuorukainen oli osoittanut ryhdistäytymistä aloittamalla opinnot Helsingin yliopistossa.

Oikeus tuomitsi huumausainerikoksista toisen 120 päiväsakkoon eli 720 euron sakkoon ja toisen 100 päiväsakkoon eli 1 200 euron sakkoon. Kaksi muuta saivat 50 ja 60 päiväsakkoa eli 720:n ja 246 euron sakot. Tuomitut ovat 21-23-vuotiaita.

Nuorukaiset kasvattivat hamppua vuosina 2006-2009 Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Lapinlahdella. Sato jäi laihaksi, kun osa kasveista katosi ja osan söivät hirvet.

Käräjäoikeus antoi tuomion kansliapäätöksenä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.