Yliopistoväen palkkojen nousu toi rahavaikeuksia

Yliopistot ovat joutuneet kiristämään kukkaronnyörejään työntekijöiden palkankorotusten takia. Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani Anna Mauranen kertoo, että rahapula näkyy selvästi esimerkiksi heidän tiedekunnassaan.

Kirjallisuustieteen oppiaineessa jouduttiin joulun alla jopa perumaan tältä keväältä useita kursseja, jotka oli jo ehditty luvata opiskelijoille.

Opetusministeriö on kannustanut yliopistoja keräämään lahjoitusvaroja, ja moni yliopisto aloittikin viime vuonna varainkeruukampanjan. Viime vuonna saaduista lahjoituksista ei kuitenkaan ole iloa vielä tänä vuonna, sillä ne sijoitetaan rahastoihin, joista tulee tuottoa vasta myöhemmin.

Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani Anna Mauranen sanoo humanismin elävän juuri nyt vaikeita vuosia. Perusrahoitusta ei ole nyt nostettu samassa suhteessa kuin yliopiston työntekijöiden palkkoja, joten määrärahoista jää vähemmän käteen.

- Kaikki meidän laitoksemme ovat tiukoilla.

Dekaani lupaa, että oppiaineita ei lopeteta rahapulan takia. Tulevaisuuden turvaaminen vaatii aktiivista rahoituksen etsimistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.