Ylivakuutetun talon palosta kallis riita

Joku poltti eteläsuomalaisen miehen talon Kiuruvedellä toukokuussa 2009.

Reilu puolitoista vuotta aiemmin mies oli nostanut talon vakuutusarvon 57 000 eurosta 235 000 euroon. Mies perusteli arvonnousua peruskorjauksella.

Lautavuorattu hirsitalo oli rakennettu 1939. Viime vuosikymmeninä muun muassa talon ulkoseinät, ikkunat ja katto oli maalattu muutaman kerran. Myös uuni, viemäriputket ja pinta-asennetut sähköjohdot oli uusittu. Joku vuosi sitten talo oli liitetty kunnalliseen vesijohtoon.

Korvaus 54 000 euroa

Vakuutusyhtiö maksoi miehelle korvausta käyvän arvon mukaan 54 000 euroa, vaikka palohetkellä vakuutusarvo oli jo 252 000 euroa. Yhtiö piti talon korjauksia tavanomaisina ja taloa ylivakuutettuna.

Mies vaati oikeudessa yhtiöltä loppusummaakin, eli yli 198 000 euron korvausta.

Oikeudessa selvisi, että vakuutusarvo oli nostettu taloa näkemättä. Virkailijan mukaan talo oli jäänyt katsastamatta, koska mies oli kertonut, että hänellä on kiire Helsinkiin.

Mies kertoi kehottaneensa virkailijaa käymään yksin taloa katsomassa. Virkailija ei muistanut sellaista sovitun.

Kulut 29 000 euroa

Pohjois-Savon käräjäoikeus hylkäsi miehen kanteen viime maaliskuussa. Itä-Suomen hovioikeus vahvisti tuomion tiistaina.

Oikeuden mukaan rakennus oli ylivakuutettu miehen antamien virheellisten tietojen perusteella, jolloin korvausta ei makseta vakuutuskirjaan merkityn vakuutusmäärän perusteella.

Miehen on maksettava vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut. Omien oikeuskulujen kanssa riita maksoi miehelle lähes 29 000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Poliisi keskeytti palautukset Irakiin – sisäministeri Ohisalo Suomen palauttaman irakilaisen kuolemasta STT:lle: Karuimmillaan virheet voivat johtaa tällaiseen

Näkökulma: Ilmastopäätöksissä samat pohdinnat Suomessa ja EU:ssa – miten huomioidaan eri alueet ja työllisyys?

Anderssonille jatkopesti vasemmistoliiton johdossa, puoluesihteeri meni vaihtoon – Koikkalaisen toivotaan kuulevan kenttää paremmin

Kokoomuksen Orpo suomii hallituksen EU-ehdotusta – budjetissa prosentin kymmenyksetkin tärkeitä

Entinen puolustusministeri Jussi Niinistö valittiin vuoden reserviläiseksi

Rinne jyrähtää työmarkkinakeskusjärjestöille uusimman eläkeidean tyrmäämisestä

Nordean kortit ja verkkopankki pois pelistä osan sunnuntaista – asiakkaita kehotetaan varaamaan käteistä

Liittojen tukitoimet laajenemassa postilakossa – Ministeri Paatero: "Tilanne nähdään vakavana"

Kuka vastaa, jos robotti tekee virheen? – Oikeuskansleri Pöysti kiirehtii pelisääntöjä tekoälyn käyttöön

USU-gallup: Valtaosa kansasta suopeana hoitajien palkankorotusvaatimuksille – Lähes 70 prosenttia kansasta uskoo, että sairaanhoitajat ansaitsisivat suuremmat palkankorotukset

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.