Ympäristöministeri kysyy muiden puolueiden mielipiteitä soista

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) aikoo kysyä muiden puolueiden näkemyksiä soidensuojeluohjelmasta. Grahn-Laasonen aikoo pyytää muilta eduskuntapuolueilta niiden kantaa kiistaa herättäneeseen ohjelmaan, sillä ohjelma on pitkä, hallituskauden ja kehyskauden ylittävä. Alkuperäinen ohjelma voi olla voimassa jopa vuoteen 2025 asti.

- Silloin on hyvä tietää, mitä eri ryhmissä ohjelmasta ajatellaan, minkälainen kannatus ohjelmalle on ja mitä keinoja eduskuntaryhmät kannattavat, hän sanoo STT:n haastattelussa.

Grahn-Laasosen päätös selvittää soidensuojelun vapaaehtoisuus herätti viime kuussa paljon arvostelua. Edellinen ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) muistutti suojeluohjelmasta sovitun jo hallitusohjelmassa. Grahn-Laasonen sanoo, että hän ei ole eri mieltä edeltäjänsä kanssa siitä, pitääkö soidensuojeluohjelma olla.

- Olen sitoutunut toteuttamaan ja pidän todella tärkeänä, että Suomessa tehdään soidensuojelun täydennysohjelma. Mutta kyse on niistä keinoista, miten samoihin tavoitteisiin päästään. Metsien suojelussa on kokemuksia siitä, että vapaaehtoinen lähestyminen on toiminut, Grahn-Laasonen sanoo.

Hänen mukaansa luonnonsuojelutahto vähenee, jos suojelussa edetään pakko edellä. Hän vertaa tilannetta takavuosien Natura-hankkeisiin, joista syntyi useita kiistoja.

Ympäristöministeriössä on parhaillaan tekeillä selvitys siitä, miten soidensuojelussa voidaan edetä vapaaehtoisuuden pohjalta. Sen on määrä valmistua vielä tämän kuukauden aikana.

Suomen lintuyhdistykset vaativat, että soidensuojeluohjelmaa aletaan toteuttaa välittömästi. Lintuyhdistysten mukaan Suomen soiden ja niillä elävien lintujen tila on hälyttävä. Erityisen huono suoluonnon tila on yhdistysten mukaan Etelä-Suomessa.

Yleisten suolintujen kannat ovat linnustonseurantojen mukaan pudonneet kolmessa vuosikymmenessä 40 prosenttia, lintuharrastajien järjestö Birdlife Suomi sanoo tiedotteessaan.

Monet aikaisemmin Suomen soilla yleisesti esiintyneet lajit kuten suokukko ja keltavästäräkki ovat järjestön mukaan jo luokiteltu Suomessa uhanalaisiksi. Riekko on järjestön mukaan käytännössä kadonnut eteläisestä Suomesta ja myös metsähanhien määrä laskee.

Järjestön mukaan soidensuojeluohjelman jäädyttämiselle esitetyt perusteet eivät ole kestäviä.