Yrittäjä järjesti viininmaisteluja ilman alkoholilupia – epäillään törkeästä alkoholirikoksesta

Helsingin poliisi epäilee törkeää alkoholirikosta jutussa, jossa oli poliisin mukaan järjestetty viininmaisteluja ilman vaadittavia lupia.

Rikoksesta epäilty on viininmaisteluja järjestäneen yhtiön omistaja. Poliisin mukaan yhtiö oli tarjonnut viininmaistelutilaisuuksia yli kymmenen vuoden ajan. Tilaisuuksien osallistumismaksut vaihtelivat 45–70 euron välillä.

–  Tutkinnan perusteella on syytä epäillä rikoshyödyn olleen useita kymmeniä tuhansia euroja. Rikoksen toiminnasta tekee se, että epäilyllä ei ollut lain vaatimia lupia tapahtumien järjestämiseen, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Pekka Seppälä.

Poliisin esitutkinta on valmistunut, ja juttu siirtyy syyttäjän harkittavaksi.

Poliisi korostaa, että alkoholin myyntiin ja välittämiseen korvausta vastaan tarvitaan aina lainmukainen lupa. Lupia ohjaa ja valvoo aluehallintovirasto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.