Åke Lindman joutuu jättämään ohjaustyöt

Kädenpuristus on tärkein. Se on Åke Lindmanilla yhä miehekkään jämäkkä, sellainen kuin Tuntemattoman sotilaan alikersantti Lehdon esittäjältä voi odottaa. Lehtomainen lujuus oli tarpeen runsas vuosi sitten, kun Lindman oli ohjaamassa suurelokuvaansa Tali-Ihantala 1944.

Savotta jäi sairauden vuoksi kesken, ja leikkaaja Sakari Kirjavainen sai valtuudet saattaa tuotanto kunniallisesti loppuun. Kun Tali-Ihantala vetää yleisöä eri puolilla Suomea, Lindman totuttelee elämään sen tosiasian kanssa, että näyttelijänä ja ohjaajana yli sataan elokuvaan kädenjälkensä jättäneen filmi-ikonin terveys ei salli enää yhdenkään elokuvan ohjaamista.

- Olisi vielä halu ohjata, mutta niitä elokuvia ei näköjään tarvita, hän viittaa haikeasti ikään kuin korkeampaan voimaan.

Katkera hän ei ole. Elokuva on antanut enemmän kuin paljon. Siksi siitä on niin vaikea luopua.

- Harvinaisen paljon olen saanut tehdä. Elokuva on ollut koko elämä. Ei sitten ole ihme, etten tahdo päästä siitä irti.

Filmihullu ja
valiofutari

Kovapintainen herkkyys ja intohimo. Näillä eväillä Lindman on suunnistanut kahdella kentällä, elokuva-alalla ja jalkapallossa. Helsingin Vallilan työläiskortteleissa nuori Åke pakeni kotoa elokuvien ja jalkapallon maailmaan.

- Asuimme Brahen kentän lähellä, ja sieltä äidin piti tulla iltapimeällä hakemaan mua ja palloa pois. Toisaalta sunnuntaisin saatoin käydä katsomassa neljäkin elokuvaa päivässä. Olin filmihullu. Käsittämätöntä, että työläisperheen kakara innostui elokuvista niin paljon. Mulle selvisi 12-vuotiaana, että haluan filminäyttelijäksi.

Hänen kotikenttänsä oli elokuva, ei teatteri. Pesti Svenska Teaternissa 1950-luvulla jäi, kun filmikiireet veivät Lindmanin mennessään. Jalkapalloilijana Lindman nousi Suomen maajoukkueeseen ja Helsingin vuoden 1952 olympiakisoihin.

- Svenskanin johtaja Nicken Rönngren sanoi aina, että jätä se jalkapallo. Tulet vielä näytökseen pää kainalon alla. Kerran mulla menikin nenä poskelle, kun vastustajan pelaaja hyppäsi pelissä päin näköä. Illalla oli teatterinäytös, ja nenä oli kääntynyt aivan poikittain. Rutina vaan kävi, kun lääkäri väänsi jonkinlaisen temmiraudan ja puukon avulla nokan paikalleen.

Konnaroolin
kahleissa

Suomen Filmiteollisuuden palveluksessa työskennelleen Lindmanin toimenkuva laajeni 1960-luvun alussa näyttelijästä ohjaajaksi. Lindman oli myös kyllästynyt näyttelemään alituiseen roistojen rooleissa.

- Kun 1950-luvulla kävelin Helsingin keskustassa, vastaan tuli kaksi nättiä teinityttöä. Kun ne tuli mun kohdalle, toinen meni piiloon toisen taakse ja kivahti, että hyi kamala, Åke Lindman! . Ajattelin, että tää on hirveetä. Pelottelen ihmisiä kadullakin.

Ohjaajana Lindman on tehnyt elokuvia niin kirjailija Anni Blomqvistin saaristolaiskirjoista kuin perimätietoon perustuvista kertomuksista 1800-luvun lopun Lapin kultaryntäyksestä. Viime elokuvissa teemoista lähinnä on ollut sota.

- Olin sota-aikaan liian nuori päästäkseni rintamalle. Jäi päälle polte, että pitää tehdä sota-aiheisia elokuvia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.