50 vuotta sitten RUK:ssa aloittanut viihderyhmä jäähyväiskiertueelle

Televisio- ja näyttämöviihteen konkarikvartetti Kivikasvot aloittaa jäähyväiskiertueen marraskuussa. Kivikasvot täytti kesällä 50 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi ryhmä lähtee viimeiselle Kunniakierros-nimiselle kiertueelle.

Alkuperäisistä Kivikasvoista kiertueella ovat mukana Matti ”Fredi” Siitonen sekä Ismo Sajakorpi . Uusia Kivikasvoja ovat vuonna 2009 politiikkaan siirtyneen Ilkka Lähteenmäen tilalle tullut oopperabaritoni Henrik Lamberg sekä parhaillaan sairauslomalla olevan Vesa Nuotion tilalle astuva Seppo Ruohonen.

Kivikasvot sai alkunsa kesällä 1965, kun RUK:n numero 118 kurssikaverit Siitonen, Sajakorpi, Lähteenmäki ja Georg Dolivo perustivat kvartetin. Koko kansan tietoisuuteen ryhmä nousi saatuaan oman ohjelman Mainostelevisioon syksyllä 1969. Kuusi vuotta jatkunut ohjelma oli yksi 1970-luvun katsotuimpia.

Tämän jälkeenkin televisiossa nähtiin useita Kivikasvot-ohjelmia.

Kunniakierros-kiertue alkaa Lahdesta 7.11. ja päättyy Turkuun 28.11. Muita esityskaupunkeja ovat Lohja, Helsinki ja Tampere.