70-vuotias Pirkko Pelkonen juhlii taidenäyttelyllä: "Elossa ollaan ja suklaati maistuu"

Satavuotias Suomi. Jollekulle kansan suuret hetket kiteytyvät Tuntemattomaan sotilaaseen. Pirkko Pelkoselle se jokin on tanssilava. Kretonkimekot, kaihoisat sävelmät, kesäyö, kaikki se, mikä sai sodan rusentaman kansan jatkamaan elämää. Pelkonen tietää, sillä hän kuuluu yhteen suurimmista ikäluokista, vuonna 1946 syntyneisiin.

Niinpä tanssilava oli itsestään selvä aihe, kun Pelkonen alkoi sommitella juhlanäyttelyään. Hänellä on tänä vuonna kolminkertainen syy juhlia:

– 70 vuotta kellossa, 35 vuotta naimisissa Ossi Walliuksen kanssa ja 30 vuotta Kuopiossa.

Syntymäänsä Pelkonen ei itse valinnut, kahta muuta hän väittää elämänsä isoimmiksi päätöksiksi.

Pelkonen aloitti työt Yleisradiossa, tarkemmin sanoen Televisioteatterissa, 1968. Hänen ammattinsa oli kuvaussihteeri, ”ohjaajan oikea ja vasen käsi koko prosessin ajan”.

– Tein siellä töitä 19 vuotta lähes yötä päivää.

Työpäivän jälkeen ei voimia muuhun ollutkaan. Pelkonen alkoi miettiä, voisiko elämästä saada keveämmän version.

Muuttopäätös aviomiehen kotikulmille Kuopioon ei saanut kollegoilta hurraahuutoja. ”Jos haluat muuttaa elämääsi, mikset lähde kehitysmaahan?” Pelkoselta kysyttiin.

Muutamaa vuotta myöhemmin Suomi sukelsi lamaan ja entiset kollegat Helsingissä joutuivat hakemaan omia työpaikkojaan. Pelkonen on iloinen, ettei joutunut käymään läpi sitä nöyryytystä.

Muutoksilta ei vältytty Kuopiossakaan. TV2 ajoi alas aluetoimituksensa.

Ammatti-identiteetiltään Pelkonen sanoo olevansa elämän sekatyöläisnainen. Kuopiossa hän on toiminut niin VB-keskuksen ensimmäisenä näyttelysihteerinä kuin kaupunginteatterin tiedottajanakin.

– Olen sikäli onnellinen ihminen, että minulla on sopeutuvainen luonne. Olen osannut kaiken sen rotaation keskellä hoitaa omat työni. Elossa ollaan ja suklaati maistuu.

Niin ikään monessa media-alan sopassa keitetty Ossi Wallius jatkoi Yleisradiossa vuoteen 1991, jolloin hänet valittiin Kuopion kaupunginteatterin johtajaksi. Kohtalon vuosista 1991–96 selvittiin, teatteria ei lakkautettu, ja menestyksekäs musikaalitoiminta heräteltiin.

Mutta sellainen kokemus se oli, ettei Wallius ollut enää käytettävissä teatterinjohtajan tehtäviin tai muidenkaan kivirekien eteen.

Siitä alkoi kaksikon yhteinen työ freelancereina – teatterin, kustannustoiminnan, viestintäpalveluiden sekä tietysti tv- ja radio-ohjelmien parissa. Firman he olivat perustaneet jo vuosia aiemmin.

Aiheen Pelkonen ja Wallius valitsevat yleensä yhdessä. Jos molemmat eivät vakuutu aiheesta, etsitään uusi ja parempi. Sen jälkeen, kun Yleisradio on tehnyt ostopäätöksen, valitaan, kumpi on ohjaaja. Päätökset kuuluvat hänelle.

– Työssä emme päätä asioista äänestämällä, Wallius tähdentää.

Walliuksen ohjaama Liaanimies kuullaan nyt ensimmäistä kertaa radiossa. Siihen päättyy eräs ajanjakso. Wallius ja Pelkonen lopettavat dokumenttien teon.

– Koskaan ei pidä sanoa ”ei koskaan”, mutta toistaiseksi ainakin, Wallius toteaa.

Päätöksen taustalla ovat isot muutokset. Kakkosasunto Kaavilla on alkanut tuottaa enemmän vaivaa kuin iloa. Edessä on uuden lomapaikan ja ehkä elämäntyylinkin etsintä.

Pariskunta aikoo jatkaa muita töitä mediatoimistossaan. Walliuksen mielestä suurten ikäluokkien ääntä tarvitaan niin mediassa kuin koko työelämässä.

– Kun pitää karsia, lähtijät ovat liian usein sieltä vanhimmasta ja kokeneimmasta päästä. Silloin katkeaa kaikessa niin tärkeä hiljaisen tiedon ja osaamisen välitysketju, voisi sanoa ”kisälliperinne”.

– Ystävämme Antero Takala on voimakkaasti puhunut tämän hiljaisen tiedon merkityksestä. Aina ei polkupyörää tarvitse keksiä uudelleen.

Ossi Walliuksen Liaanimies esitetään Yle Radio 1:ssä 12.5. klo 22:05 ja 15.5. klo 18.Pirkko Pelkosen Lavatanssien kutsu -näyttely on esillä Kehysliike J. Sallisen näyttelytilassa (Puistokatu 14–16, Kuopio) 8.7. saakka.