Isao Takahata on kuollut

Japanilainen animeohjaaja Isao Takahata on kuollut. Takahatan elokuvastudio Studio Ghibli kertoo ohjaajan sairastaneen keuhkosyöpää ja kuolleen tokiolaisessa sairaalassa. Hän oli 82-vuotias.

Studion mukaan Takahatan hautajaiset vietetään vain lähimpien perheenjäsenten kesken.

Palkittu Takahata oli yksi arvostetuimmista japanilaisista piirroselokuvataiteilijoista. Hänen elokuvistaan tunnetuin on toisen maailmansodan aikaiseen Japaniin sijoittuva Tulikärpästen hauta, jossa on yhtymäkohtia hänen omaan lapsuuteensa.

Oscar-ehdokkuuden hän sai 900-luvun kansansatuun perustuvasta elokuvastaan Prinsessa Kaguyan taru.

Takahata perusti Studio Ghiblin yhdessä ystävänsä ja kilpailijansa Hayao Miyazakin kanssa, joka tunnetaan muun muassa elokuvista Henkien kätkemä ja Naapurini Totoro. Hän tuotti Miyazakin ohjaaman elokuvan Tuulen laakson Nausicaä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.