Art Annalle ei löytynyt rahoitusta

Taidehalli Art Annan toiminta loppuu Iisalmessa vuodenvaihteessa. Uusi sponsorikaan ei pelastanut jatkoa.

- Äskettäin uudeksi tukijaksi lupautui Makkosen Kiinteistöt Oy. Sen tuki olisi korvannut täysin pois jäävät pienemmät tukijat, kaupunginjohtaja Martti Harju kertoo.

Taidehalli toimii Makkosen Kiinteistöt Oy:n omistamissa tiloissa.

Harju esitti Olvi-säätiölle ja Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahastolle, että he jatkaisivat vielä Art Annan tukemista toimintakaudelle 2010-2012.

Olvi-säätiön hallitus teki viime viikon perjantaina päätöksen, ettei se enää tue jatkossa Art Annan toimintaa. Samansisältöisen päätöksen teki myös Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahaston hallitus keskiviikkona.

- Art Annan menestyksellinen seitsemän vuoden tarina on tässä muodossa lopussa, Harju toteaa.

Kaupunki varasi ensi vuoden budjettiinsa Art Annan kaupungin osuudeksi vajaat 20 000 euroa.

- Toivottavasti valtuusto pitää ensi vuoden budjetissaan kaupungin nettokustannusosuuden, jotta voitaisiin edes etsiä ja selvittää Art Annan toiminnan mahdollinen jatko jossakin korvaavissa tiloissa. Selvää kuitenkin on, että Art Annan kaltaisia erittäin toimivia taidenäyttelytiloja on vaikea muualta löytää, Harju kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.