CMX lähtee kahdeksan paikkakunnan kiertueelle ja versioi Antti Tuiskua

CMX soittaa joulukuussa kahdeksan keikkaa eri puolilla Suomea. Kiertueella yhtye juhlistaa marraskuussa ilmestyvän Cloaca Maxima III -kokoelman julkaisua.

Keikkaohjelmistossa on yhtyeen harvinaisempaa tuotantoa. Lisäksi laulaja A. W. Yrjänä kertoi Soundille, että keikkaohjelmistoon kuuluu myös versio Antti Tuiskun Hyökyaallosta.

– Ensinnäkin, Antti on aivan mainio popartisti ja hän on myös versioinut meidän Pelasta maailma -laulumme. Toiseksi, Hyökyaaltohan on esimerkiksi soinnutukseltaan silkkaa CMX:aa, Yrjänä kertoi Soundille.

Kuopiossa CMX keikkailee torstaina 15. joulukuuta Henry's Pubissa.